sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Lokakuu päättyy

Ma 4km juosten töihin, 10km+5x100m (avg 135 ka 5.00min/km) +kuntopiiri
Ti 3km vr +koord +7xHarjun kierros (6.55-6.45) +10x100m +2km vr
Ke ilta 10km +6x100m +sauna
To 4km +koord. +10x30m vuoroloikat mäkeen +3x4xHarjun portaat +10x100m rullaukset +3km
Pe 4km juosten töihin, 12km töistä kotiin (avg 125 ka 5.01min/km) +kuntopiiri
La 2km vr +12km tv-reipas (vauhti 4.10 syke 155) +2km vr +sauna
Su 18,5km polkujuoksua (avg 124 ka 6.04min/km)
______________
yht. 109km juoksua

Keurusselän syyshölkän jälkeinen viikko alkoi maanantain hieronnalla. Etureidet olivat oletetusti aika tukkoiset ja niitä sai käsitellä kunnolla. Tiistain reippailuissa Harjulla jalat kuitenkin olivat jo palautuneen tuntuiset. Uuden harjoitusohjelman mukaisesti kiersin "purua" yhden kierroksen enemmän. Toisaalta en kiristänyt selkeästi viimeistä kierrosta kuten yleensä. 

Seuraava lenkki oli vasta keskiviikko illasta, jolloin jalat olivat jonkin verran palautuneet. Keli oli niin hieno ja aurinkoinen, että otin pikkudronen mukaan ja kuvailin alla olevan videon. Kameran käynnistämisen ajaksi tuli aina pieni tauko, mutta se ei lenkkiä pilannut. Itse asiassa dronen lentoon saattamiseen menee ehkä vain 20 sekuntia, mikä on todella lyhyt aika moneen muuhun droneen verrattuna. 

Torstaina oli tuttu Harju porrastreeni ja tällä kertaa oli oikein ruuhkaa. Vähän sai puikkelehtia ja ahdasta tuntui olevan, vaikka nykyiset uudet portaat on kaksi kertaa leveämmät kuin aiemmat. Niissä porrasväli ja syvyys oli parempi juoksemiseen, mutta uudet on aina uudet. Samalla portaiden viereen on rakennettu ulkoliikunta kuntosali, mikä kyllä vetää hyvin porukkaa. Littipeukku sille!

Perjantain työmatkalenkkeilyiden jälkeen seuraava kehittävä treeni oli lauantaina. Lähdin juoksemaan vasta klo 17 maissa ja keli oli aivan maaginen. Aurinkin paisteli ja oli täysin tyyntä. Kävelijöitä oli paljon liikkellä ja sain pidettyä juoksun yllättävän rentona. Askel kiersi aika hyvin pakaran kautta ja oli ehkä hieman parempaa kuin yleensä. Polven alue ei selkeästi vaivannut. En kiristänyt vauhtia loppua kohti kuten yleensä. Treeni meni kuitenkin hyvin perille ja kävin vielä illalla saunassa.

Sunnuntaina lähdin lenkille heti kirkon menojen jälkeen. Ajoin autolla Ladun majalle ja vaihdoin juoksukamat päälle. Lähdin suorittamaan samaa Kulonpalonmäen reittiä kuten kerran aiemmin. Halusin pari kilometriä lisää niinpä juoksin alkuun ja loppuun pari lisäkilometriä. 

sunnuntai 13. lokakuuta 2024

Keurusselän syyshölkkä 2024

Ma 4km juosten töihin, 10km töistö kotiin (avg 150? ka 5.28min/km) +5x100m rullaukset +kuntopiiri
Ti 3km +koord +6xHarjun kierros (viim. 6.31) +10x100m rullaukset +2km vr 
Ke LEPO
To 4km vr +koord. +10x30m vuoroloikkaa mäkeen +2x4xHarjun portaat +10x100m rullaukset +2km
Pe 4km juosten töihin, 10km töistä kotiin (avg 134km ka 5.05min/km)
La 3,5km vr +Keurusselän syyshölkkä 9,5km: 37.10 M40 sija:1 +3km vr 
Su 22km pitkälenkki (avg 135 ka 5.02min/km)
____________
yht 96km juoksua 

Kulunut viikko sujui mukavasti Keurusselän syyshölkkää odotellessa. Osallistuin siihen viime vuonna ja kisa taisi olla vuoden viimeinen. Enää ei ilmeisesti Hannunkivi-juoksua Kyyjärvellä järjestetä, mikä aiemmin oli syksyn viimeinen kisa. Harmi, sillä myös siellä juostiin maastossa mistä olen aina pitänyt. 

Tiistaina keli oli huomattavan viileä ja Harjun kierroksen reippailuissa vauhti oli hieman maltillisempaa viimeistä kierrosta lukuunottamatta. Syke nousi lopussa yli 160 lukeman. Keskiviikkona pidin lepopäivän ja torstaina jätin yhden sarjan tekemättä Harjun portaita. Tarkoitus oli säästellä lauantain kisaan. 

Aurinko paisteli Keuruulla kivasti lauantaina kun starttasimme kisaan. Viivalla oli tällä kertaa tasokkaasti juoksijoita ja olin viides maaliin tulija. Voitin kuitenkin 40 sarjan ja kotiin tuomisena oli mm ruisleipä. Ennakkoon arvelin jääväni kaksi minuuttia viime vuoden ajasta ja yllätyksekseni arvasin sekunnilleen oikein. Juoksun toisella kilometrillä nuoremmat miehet kiristivät vauhtia ja itse jatkoin samoilla sykkeillä. Itse asiassa sykekäyrä oli uskomattoman tasainen keskisykkeen ollessa 164. Ukko on ehkä hieman juminen polvesta johtuen ja parasta irtiottoa ei ollut. Sen huomasi lisälenkille lähdettäessa, missä oli aika jyrkkä nousu. Vauhtia ei vain löytynyt ja diisseli junnasi. Jalkaan laitoin ohutpohjaiset Reebokit, missä oli kuminappulat. Valinta oli hyvä, koska askel ei lipsunut viime vuoden tapaan. Se säästi etureittä ja polvea. Pystyin sunnuntainakin juoksemaan pitkän lenkin, mikä oli hyvä asia. Viikkokilometrit kuudessa päivässä ihan hyvät 96km!

Miehet 9.5 km V  :1) Onni Mäkelä KeurKisail 34.00,7, 2) Jussi Eskola 
JKU 34.42,9, 3) Pauli Mäkelä KeurKisail 35.21,6, 4) Mikko Marjamaa 
PosionPyrint 35.32,3, 5) Eero Laurinen  44.24,4
Miehet 40v 9.5 km V  :1) Miika Takala  37.10,0, 2) Pertti Pollari 
Jyväsk 39.50,8, 3) Petteri Ahonen VaajKuoh 40.10,6
Miehet 18v 9.5 km V  :1) Konsta Salmisen KeurKisail 38.51,6
Naiset 9.5 km V  :1) Heta Jalonen TampPyrint 40.57,8, 2) Oona Eerola 
47.28,7, 3) Minna Manninen BuugLiik 48.37,5

sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Lokakuun alku

Ma 4km juosten töihin, töistä kotiin 10km (avg 129 ka 5.12min/km) +5x100m +kuntopiiri
Ti 3km +koord  +6xHarjun kierros 6.47, 51, 47, 48, 44 ja 23) +10x100m rullaukset +2km vr 
Ke 12km maastossa (avg 129 ka 5.03min/km) +sauna
To 5km +koord. +10x30m loikkaa mäkeen +3x4xHarjun portaat +10x100m rullaukset +2km vr 
Pe 6km juosten töihin, 12km töistä kotiin (avg 132 ka 4.53min/km) +kuntopiiri
La 2km vr +12km reipasta (4.10-4.00) +1km vr 
Su 67km pyörälenkki (avg 120 ka 29,9km/h 149w)
_________
yht 90km juoksua +67km pyöräilyä

Syksy etenee kovaa vauhtia. Kelit ovat selkeästi viilenneet ja myös pimeää tulee huomattavasti aiemmin. Kuudelta alkavat Anteron treenit ehditään vielä vetää läpi valoisassa, mutta kuukauden päästä tilanne on toinen kun vielä talviaikaan siirrytään. 

Maanantain hieronta teki hyvää jaloille ja tiistaina jalat olivat hyvän tuntuiset. Harjun pururadan juokseminen on nykyään jo ihan mukavaa puuhaa ja oikea etureisikin on hieman vahvistunut. Olen edelleen pyrkinyt välttämään asvaltilla juoksua ja maastossa liikkunut jos vain se on mahdollista. Keskiviikon iltalenkin juoksin maastossa musiikkia kuunnellen (ostin uudet luurit dna liikkeestä). 

Torstaina Harjun portaissa ei ollut enää ruuhkaa kuten vielä syyskuussa. Tein normaalin sarjan ja ihan hyvin nousut menivät. Polven tilanne tuntui oikein hyvältä. Perjantain aamulenkki asvaltilla 2km pidempänä kuin yleensä vähän toi jomotusta polveen. 

Lauantain reippailu Jyväjärven ympäri ei myöskään tehnyt kovin hyvää polven jänteelle. Olen huomannut, että etureittä voi jo nykyään venyttää. Hieman eteenpäin siis on menty. Kuitenkin normaaliin on vielä matkaa ja maltti on valttia. 

Sunnuntaina olisin voinut periaatteessa juosta, mutta päätin lähteä pyöräilemään iltapäivällä. Onneksi en katsonut säätiedotusta, sillä vettä tuli juuri sen verran että asvaltti oli märkää. Laitoin tällä kertaa reilusti päälle eikä kylmä tullut. Mielessä oli Toivakka-lenkin tekeminen, mutta muutin suunnitelmia Vaajakosken kohdalla. Ihan hyvä pyörälenkki kuitenkin ja parin viikon tauon jälkeen mahdollisesti syksyn viimeinen pyöräily. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Syyskuu päättyy

Ma 4km juosten töihin, 12km töistä kotiin +5x100m +kuntopiiri
Ti 3km vr +6xHarjun kierros +10x100m rullaukset +2km vr 
Le LEPO
To 4km vr +koord. +10x30m loikkia mäkeen +3x4xHarjun portaat +10x100m rullaukset +3km vr 
Pe 6km juosten töihin, 10km töistä kotiin (avg 132 ka 4.58min/km)
La 2km vr +10km reipas kiihtyvä (syke 150-165 vauhti 4.10-3.50) +2km vr 
Su 24km polkujuoksua (avg 120 ka 6.16min/km)
___________
yht. 101km juoksua

Taas on yksi viikko juostuna. Finlandia maratonistakin alkaa olla jo kaksi viikkoa. Jos maraton olisi ollut viime lauantaina tuuli olisi ollut kova ja lämpöä vain +10c. Jos maraton olisi ollut eilen lauantaina olisi ollu myös viileää, mutta myös sateista. Sattui siis opitimikeli tänä vuonna. 

Optimikeli sattui myös Anteron treeneihin tiistaina ja torstaina. Keskiviikkona oli sadepäivä ja sen olin jo etukäteen ajatellut pitäväni lepona. Ei siis yhtään haitannut vesisade. 

Tiistain Harjun kuuden kierroksen yhteisaika oli Anteron kellon mukaan 3s (40.57) nopeampi kuin edellisviikolla eli kehitystä siis tapahtuu. Kierroksista suurin osa oli 6.55-50 pintaan ja viimeinen 6.38. Kunto nousee väkisinkin Anteron treeneillä ja saa katsoa mihin sitä ehtii loppuvuoteen mennessä. 

Torstain Harjun portaissa mies hikoili jälleen ja portaissa ei ollut tunkua kuten loppukesästä. Opiskelijoilla taitaa olla muita rientoja ja monen kuntoiluinnostus on saattanut jo lopahtaa. 

Lauantaille kehittelin reipasta juoksua. You Tuben mukaan juoksin kamera rintavaljaissa 15km tasan vuosi sitten. Silloin kamera heilui liikaa sivuttaissuunnassa ja suunnitelmissa oli pääpanta päässä juosta. Toteutin sen nyt huonompi kuntoisena ja hieman lyhyempänä. Kamera kuvasi selkeästi vakaammin ja sain hyvän treenin tehtyä. 

Sunnuntaille piirsin edellisviikon tapaan Stravassa polkujuoksureitin, mitä lähdin juoksemaan. Tällä kertaa vastakkaiseen suuntaan ja hieman pidempänä. Reitti oli alussa Finlandia hiihdon latupojaa, mutta ei alittanut Laukaan tietä. Olin Vihtiälän suunnalla pian ja hevostallilla. Hiekkatiellä juoksua oli aika paljon ja jopa asvalttia. Vaajakosken Kivilammen kohdilla oli jälleen taas polkua, mutta pian tuttua hiihtolatupohjaa. Keskivauhti oli tällä kertaa parempi ja viime viikolla oli enemmän toivottua metsäpolkua. Katsotaan minne sitä ensi viikonloppuna. 

Keskiviikkona postissa tuli tilaamani uusi Garminin Forerunner 965 kello Cycle Centeristä, mistä sain sen satasen halvemmalla kuin muualta. Perehdyin uuteen Amoled näytöllä varustettuun kelloon ja totesin akun riittävän sekä painavampaa Fenix malliin ei ole edelleenkään tarve siirtyä. Nyt on syksyn treeneihin siis uusi kello. Niin ja levennetty Rantaraitti avattiin virallisesti keskiviikkona! 

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Syyspäivän tasausviikko

Ma 4km juosten töihin, 10km töistä kotiin (avg 132 ka 5.16min/km) +hieronta
Ti 3km vr +6xHarjun kierros (7.00-6.35) +10x100m rullaukset +2km 
Ke ilta 51km pyöräilyä (avg 109 ka 27,5km/h)
To ilta 4km vr +koord +10x30m loikat mäkeen +3x4xHarjun portaat +10x100m rullaukset +3km vr 
Pe 4km juosten töihin, 10km töistä kotiin (avg 129 5.04min/km)
La 124km pitkä pyöräily (avg 115 ka 30.4km/h 140w) 
Su 18km polkujuoksua =2h15min (avg 110 ka 7,22min/km)
____________________
yht. 84 +175km pyöräilyä

Syksy etenee hyvää vauhtia ja kelit viilenevät. Vielä alkuviikosta oli melko lämmintä ja hiki irtosi Harjulla reipasta juostessa. Tiistaina juoksin jo kuusi kierrosta, mikä kertoo treenin kovenemisesta. Polvi ei ole ollut aivan täydessä terässä, mutta kestää kuitenkin juoksua. Lisäksi Valon kympin jälkeen oikeassa pohkeessa oli arka kohta. Se ei kuitenkaan ole estänyt juoksua, mikä on hyvä uutinen. 

Keskiviikkona ajoin pyörälenkin uusillä säädöillä. Penkin eteenpäin ottaminen 2cm ja 0,5cm laskeminen ilmeisesti auttoivat ajoasentoon. Ainakin tuntuu siltä, että "ohjaamo" ei olisi liian kaukana kuten tähän asti. Lisäksi vaihdetut uudet ketjut tuntuiva mukavilta, kun rahinaa ei kuulunut ollenkaan. 

Torstain porrastreeneihin otin dronen mukaan, mutta en kuitenkaan uskaltanut kuvailla portaissa. Sen verran ihmisiä oli muitakin nousuja tekemässä. Pyrin siihen, että aina sarjan vetojen edetessä nousen joka toiselle portaalle hieman pidemmälle ennnen joka portaalle vaihtamista. Viimeinen veto meni vähän väkisin joka toisella portaalla ylös asti. Sopii käydä kokeilemassa, miten jaloista loppuu puhti!

Perjantaina jalat tuntuivat ihan hyviltä, eikä porrasjuoksu tuntunut pahemmin jaloissa. Täytyy toivoa, että maratoonarin työkalut hieman vahvistuisivat kun punttisalillekaan ei tule lähdettyä. Lauantaina oli ehkä syksyn viimeinen pyöräily Matin ja Teron kanssa. Keli oli aamusta vain +10c ja vastatuuli voimakas Keuruun suuntaan ajettaessa. Laitoin päälle hieman liian vähän vaatetta, mutta onneksi vilu ei iskenyt. Lisäsin huivin kypärän alle jossain vaiheessa. Ohut takki olisi lisäksi ollut taskussa, mutta en sitä päälle laittanut. 

Käännyimme Multian tielle ja 60km kohdalla käännyimme takaisin. Joimme Petäjäveden kyläsepässä munkkikahvit ja katselimme Petäjävesi rallin osallistujia. Väkeä oli liikkeellä normaalia enemmän, mutta hyvin mahtui kahvittelemaan. Paluumatkalla oli aika hyviä 5km pätkiä ja nopein taisi olla 7.02 (42km/h). Garmin mittasi uusimman nopeimman 40km pätkän 1.08,50, mikä on 34,9km/h keskivauhtia. 

Sunnuntaille virtaa oli suunnitella juoksureitti etukäteen. Tein sen Strava sovelluksella ja annoin ohjeeksi 20km polkujuoksua. Sovellus ehdotti reittiä, minkä siirsin Garminin kelloon. Kotiovella painoin start nappulaa ja seurasin kellon kartassa olevaa viivaa. Tarkkuus oli riittävän hyvä ja pysyin reitillä, joka alkoi polkuna, vaihtui hiihtolatu pohjaksi vaihtuen jälleen poluksi ja välissä jopa metsäkoneen tuhoamaksi poluksi. Silloin piti vain pysyä viivan päällä ja myöhemmin polku alkoi jälleen uudellen. Vauhti poluilla liikkuessa on jotain aivan muuta kuin mihin olen tottunut. Jalkalihakset saavat kuitenkin tehdä töitä ja vahvistuvat, vaikka syke olisikin hieman normaalia matalampi ja kävelyä tulisi aika paljon. 

Ennen lenkkiä tein löydön Tomi Kannon Cycle centerin nettisivuilta, mistä löysin halvalla jo pidemmän aikaa etsimäni Garminin Forerunner 965 kellon. Olen käyttänyt monta tuntia eri mallien vertailuun ja päätynyt päivittämään nykyistä 955 mallia. Jos lukijaa kiinnosta satasen alennus kellossa kannattaa tilata malli!

sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Finlandia marathon/ SM-maraton 2024

Ma 4km juosten töihin, töistä kotiin 10km +5x100m rullaukset +kuntopiiri
Ti 4km vr +3xHarjun kierros 6.31, 23, 14) +2km vr 
Ke LEPO +hieronta
To ilta 6km +3x1min kisavauhtia
Pe 4km vr +Valon kymppi: 35.53 sija IV (avg 168 ka 3.35min/km) +3km vr 
La 42km maraton kärkipyöräilijänä (avg 98 ka 18km/h)
Su 16km juoksua maastossa (avg 125 ka 5.45min/km)
______________
yht. 69km juoksua +42km pyöräilyä

Vuoden paras juoksukilpailu on juostu. Kunto tuntuu olevan kivasti nousussa ja polven toipuminen maaliskuun operaatiosta etenee. Tuskastuttavan hitaasti, mutta kuitenkin. 

Valon kympille valmistava harjoitus oli Partalan kirmaisu, missä sai juosta vähän korkeemmilla sykkeillä. Toinen harjoitus oli tiistain reipas juoksu Harjun maastoissa. Vauhti oli heti alussa parempaa ja sain kierros kierrokselta vielä kiihdytettyä menoa. Sykkeet pysyivät vielä alle 170 lukeman, mutta kertoi ns. juoksun kulkemisesta. Totesinkin Anterolle harjoittelun menneen perille. 

Keskiviikkona pidin lepopäivän ja kävin työpäivän jälkeen hieronnassa Otto Janhosella. Seuraava lenkki oli vasta seuraavana päivänä ja se kulki mukavasti. Tein muutaman minuutin vedon arvoitua kilpailuvauhtia. 

Perjantaina kävin tekemässä työpäivän Joutsassa, mutta palailin Jyväskylään melko aikaisin ja lähdin töistä kotiin huilailemaan. Olo oli melko palautunut ja lähdin hyvissä ajoin Paviljongin/ Finlandia marathonin lähtöalueelle. Hain kilpailunumeron ja tapasin vanhan konkarijuoksijan Jouni Haataisen. Auton olin jättänyt parkkihalliin, joka sijaitsee aivan lähdöalueen alapuolella. Se on hyväksi havaittu paikka ja kisakenkien jalkaan vaihto tapahtuu kätevästi. Lähtöalueella annoin vaatetta valmentaja Anterolle. 

Startti tapahtui mukavasti ja juoksu tuntui kohtuu rennolta. Tavoiteltu noin 35min vauhdin porukka muodostui nopeasti. Ensimmäinen kierros meni 17,56. Tässä vaiheessa polveen tuntui ensimmäisen kerran ja keskeytys kävi mielessä. Päätin kuitenkin antaa juoksulle mahdollisuuden ja tyydyin peesailemaan. Vauhti kuitenkin hidastui n.7km kohdalla ja vähän kävin tunnustelemassa porukan kärjessä vauhtia. Homman ratkaisi Lauri Pohjola, joka tuli takaa ja ohitti porukan joka hajosi. Tunnustelin kroppaa ja sieltä tuntui vielä löytyvän vauhtia. Oma vauhti kiihtyi 10s edellisestä tonnista. Kilometri ennen maalia lähdin tekemään ns. nylkkykiriä. Lutakonaukiolle tullessa ohitin Laurin, enkä katsellut taakseni. Juoksun hurma iski. Maalissa yksi karjaisu ja poikia kättelemään. Antero antoi vaihtovaatteet ja kilpailun kertaaminen alkoi. 

Etukäteen olin toivonut 3.30 vauhtia, mutta pidin sitä hieman liian kovana tähän kuntoon nähden. Näin todella oli, mutta sain 35 alkuisen ajan ja hyvän mies miestä vastaan kilpailun. Matkaa on vielä jäljellä ja edessä monta hyvää starttia. 

Lauantaina oli varsinainen maratonpäivä. Pyöräilin viime vuoden tapaan maratonin kärkipyöräilijänä ja mielenkiintoista oli seurata SM-maratonin etenemistä. Alkumatkasta oli kuuden juoksijan porukka kasassa, mistä ensimmäisenä tippui JJ Järvenpää. Oscar Hollströmin tehdessä vetotöitä ja puolimatkan taittuessa 1.11 paikkeille vauhti hieman tippui kolmannella kierroksella. Kari Heikura meni kärkeen pitämään vauhtia ennen viimeiselle kierrokselle lähtöä. Vain Julius Taskinen pysyi vauhdissa Oscarin ja Hannu Granbergin muodostaessa pronssitaistelu porukan. Aki Nummela näytti jäävän. Karilla oli hyvä veto päällä ja Julius mielestäni yllättäen tippui kyydistä. Maalissa selvisi, että Juliuksen loppumatka oli ollut Via Dolorosa. Hannu kiri Oscarin ohi pronssille. 

Sain aiempien vuosien tapaan saatella voittajan maaliin hyvässä ajassa 2.21.30, mikä alittaa oman ennätyksen neljällä sekunnilla. Maalissa hyvä kuuluttaja Kalle Kulmala kertoi myös naisten SM-maratonin tilanteen ja JKU:lle tuli hopeaa 41-vuotiaan Emilia Siltanen. Kilpailun jälkeen puolimaratoonarit lähtivät liikkeelle ja oli kahvitauon paikka. Viiden jälkeen pääsimme reitille purkamaan opasteita. Kari Kallion kanssa hommamme oli roskien kerääminen ja käytettyjä geelejä oli satoja. Illalla piti vielä viedä jäähallin varastoon opasteet ja tötsät. Kotiin pääsin puoli kymmenen maissa illalla. 

Sunnuntaina maa oli märkä eikä pyörälenkki houkutellut. Lähdin Halssilan mäkisiin maastoihin juoksulenkille ja 16km matkalle kertyi 300 nousumetriä. Jalat olivat vielä vähän kipeät perjantain startista, mikä kertoo hyvästä irtiotosta. Syksy jatkuu ja kelitkin sopivasti tippuivat viikossa hellelukemista noin +15c tuntumaan. 

Miehet 10 km
1 Juho Ylinen IT tiedekunta 31.45
2 Mikko Hirvonen Joensuun Kataja 33.49
3 Otto Ruuskanen LUM 34.47
4 Miika Takala JKU 35.54
5 Lauri Pohjola Suunta Jyväskylä 36.03

M19 10 km
1 Ville Viitakoski Mikv 32.04
2 Juho Hyyryläinen Vaalan Karhu 32.07
3 Tero Korpi KU-58 32.14
4 Anssi Mustonen Koiviston Kipinä 32.40
5 Luukas Kontro JKU 36.06




sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Partalan kirmaisu 2024

Ma 4km juosten töihin, töistä kotiin 10km (avg 130 ka 5.11min/km) +5x100m +kuntopiiri
Ti ilta 3km vr +koord. +5xHarjun kierros (6.51, 47,40,3931) +10x100m +2km vr 
Ke 40km kevyttä pyöräilyä (avg 110 ka 27km/h 137w)
To 3km +koord +10x30m loikkaa mäkeen +3x4xHarjun portaat +10x100m rullaukset +2km vr 
Pe 4km töihin, töistä kotiin 10km+5x100m rullaukset (avg 130 ka 5.24min/km)
La 4km vr +39. Partalan kirmaisu 7km: 26.11 voitto! (avg 166 ka 3.44min/km) +3km vr 
Su  75km pyörälenkki (avg 116 ka 28,2km/h 140w)
_____________
yht. 70km juoksua +117km pyöräilyä

Syyskuun pyörähdettyä alkoi Finlandia marathonin odottelu. Tänä vuonna tapahtumassa kilpaillaan yleisen sarjan ja veteraanisarjojen SM-tittelistä. Jos vuosi olisi mennyt kuten suunnittelin olisin viidennen kerran Jyväskylässä kyyristynyt lähtöviivalle. Maaliskuun polven operaation ja hitaan toipumisen vuoksi kesä on lähinnä mennyt pyöräillessä ja jotain juoksutreenejä tehdessä. Tällä hetkellä tilanne kuitenkin on taas parempi ja suunnitelmissa on startata Valon kympillä. 

Treenien puolesta tiistain Harjun 1,6km maastokierroksen juoksu sujui paremmin kuin tähän asti. Vauhti oli jälleen himpun verran parempaa ja syke nousi. Hierontaa ei ole pariin viikkoon ollut, mutta jalat on silti yllättävän hyvässä kunnossa. Torstaina oli viikon toinen hyvä treeni ja Harjun portaissa viimeinen veto meni veto meni 18s. Ensimmäiset olivat 25-23s. Portaissa on sen verran tapahtunut kehitystä, että joka toiselle portaalle pääsee jo melkein ylös asti. 

Lauantaille keksin kysyä Harria Jämsän Partalan kirmaisuun lähdöstä. Hän oli lähdössä ja päätin juosta valmistavan kisan Valon kymppiä varten. Yritin juosta kohtuu rennosti, mutta tavoitteena oli sama 3.35 keskivauhti kuin 2022. Reitillä oli irtomursketta loppumatkasta, mikä ehkä hieman hidasti. Keskisyke oli kuitenkin oka ja vauhti oli hieman parempaa kuin Kalevin Kirmaisussa Viitasaarella. 

Partalan kirmaisu järjestettiin ilmeisesti 39 kerran ja 2015 pystyin vielä 3.10 vauhtia ylläpitämään. Aikoinaan tapahtuma veti kovia juoksijoita palkintojen vuoksi ja nytkin saamani air fryer oli ihan hyödyllinen palkinto.

Sunnuntaina pyöräilin Matin kanssa tutun Toivakka lenkin ja tavoitteena oli olla pyöräilemättä ylipitkää lenkkiä. Pyöräily tuntui melko hyvältä ja lenkin jälkeen kävin vielä Matilla säätämässä pyörää. Satulaa otettin 1cm eteenpäin ja korkeutta lisättin puoli cm. Myös satula laitettiin vatupassiin. Pieniä juttuja, mutta pyöräilyssä tärkeitä asioita. 

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Ruotsiottelu 2024

Ma 4km juosten töihin, 11km töistä kotiin (avg 129 ka 5.16min/km) +kuntopiiri
Ti 3km vr +koord +5xHarjun kierros (4.20-00 syke 155-165) +10x100m +1km vr 
Ke 54km pyöräilyä (avg 115 ka 27,3km/h 142w)
To 4km vr +koord +10x30m loikkaa +3x4x Harjun portaat +10x100m rullaukset +2km vr 
Pe 4km juosten töihin, 11,7km töistä kotiin (avg 132 ka 5.05min/km)
La LEPO
Su 22km juoksua (avg 136 ka 5.05min/km)
____________
yht. 82km juoksua +54km ptyöräilyä


Valmentaja Antero Liukkonen ja Miika
Kuluneella viikolla odottelin lauantain reissua Helsinkiin. JKU on muutamana vuonna järjestänyt bussikyydin maaottelun seuran toimitsijoille. Reissu on ollut mukava ja edullinen. Tällä kertaa hengasin valmentaja Anteron kanssa. Linja-auto lähti klo 11.30 Hipposhallin edestä ja perillä Helsingissä ehdimme käydä syömässä ennen maaottelun alkua. Kilpailu meni suomalaisten kannalta hyvin, sillä miehet ja naiset voittivat kummatkin. Edellinen kerta oli 1998 eli jo oli aikakin. 

Treenien puolesta viikko oli semihyvä. Polvi keräsi hieman nestettä ja oli jäykän tuntuinen. Tiistain treeni meni silti ihan hyvin kun juoksin reipasta Harjulla. Torstain porrastreeni meni myös hyvin olosuhteisiin nähden. Jätin yhden sarjan juoksematta ja kokeilin juosta portaat ylös asti joka toiselle portaalle astumalla. Se onnistui viimeisessä vedossa, joskin lopussa meinasi puhti loppua jaloista. Jotain juoksuvoimaa on silti ehkä tarttunut jalkoihin, sillä loppuverryttelyssä juoksu oli kohtalaisen hyvän tuntuista. 

Perjantaina juoksin pari kevyttä lenkkiä ja suunnittelin pitäväni lepopäivä lauantaina. Edellisestä on kulunut jonkin aikaa ja ihan hyvää teki käydä Helsingissä. Kuvailin youtubeen videota kahdella eri kameralla. Liitin ne yhteen editointivaiheessa ja sain mielestäni ihan hyvän videon aikaiseksi. 

Sunnuntaina sateli vettä vielä päivällä. Nukkumaan olin päässyt vasta 02.00, mutta unirytmi on sen verran aikainen ja olin ylhäällä jo klo 9. En lähtenyt pyöräilemään vaan päätin juosta reilut parikymppiä. Edellinen saattoi ollakin tammi/helmikuussa ennen maaliskuun polvioperaatiota. Juoksu kulki ihan ok hyvin, joskin jalat rasittui aika paljon melkein 2h juoksusta. Keskivauhti alkaa jo lähentyä 5.00, mikä on merkki eteenpäin menemisestä. Jatketaan. 

sunnuntai 25. elokuuta 2024

Parempaan päin

Ma 4km juosten töihin, 11km töistä kotiin (avg 129 ka 5.01min/km) +kuntopiiri +hieronta
Ti 3km +5xHarjun kierros reipasta (6.53, 57, 59, 53, 38)  +10x100m rullaukset +2km vr 
Ke 50km pyöräily (avg 111 ka 26,6km/h 138w)
To 4km +koord +5x80m +Vaajakoski 10x200m/90s pal (36-34s) +5x80m +aidat +2km vr
Pe 4km juosten töihin, 10km töistä kotiin (avg 131 ka 5.04min/km)
La 2km vr +Alajärvi 8km reipasta maastossa (4.20-10 syke 150-155) +2km vr 
Su 87km pyöräilyä (avg 115 ka 27,5 149w)
____________________
yht. 71km juoksua +137km pyöräilyä
 
Atro ja Miika Lappajärvellä. 
Kulunut viikko on ollut hyvää harjoituksellisesti. Maanantaina hieman painoi jaloissa edellispäivän maastossa juoksentely. Juoksin silti perus työmatkajuoksut ja kävin hieronnassa. Arto sanoi jalkojen tuntuvan kohtuu hyviltä, eikä pahempia kiristyksiä ollut edes etureidessä. Samalla hän testaili polven liikkuvuutta, jonka sanoi parantuneen jo selkeästi. Samaa mieltä olen itsekin, sillä hieman parempaa joustoa alkaa jo löytyä polven jänteessä ja sitä voi hieman "paukutella" etureittä venytellessä.  

Tiistain yhtäjaksoisessa pidemmässä reipppaassa Harjun "purulla" juoksu tuntui ihan juoksulta, joskin vauhdeissa on vielä parantamisen varaa. Juoksun vauhti pysyi tasaisena ja syke nousi hieman rasituksen kasvaessa niin kuin pitääkin. Myös lopun rullaukset tuntuivat ihan juoksulta.
 
Keskiviikkona kävin pyöräilemässä ja yllätyksekseni oikean ja vasemman jalan prosenttisuhde oli 62/38, kun tähän asti oikean voiman osuus on pysynyt sitkeästi lukemassa 35%. 
 
Torstain vetotreeniin Vaajakoskella laiton ensimmäistä kertaa tänä kesänä piikkarit. Jalat toimivat niillä juostessa melko mukavasti, joskin vetojen vauhdeissa oli vielä toivomisen varaa. Antero sanoi tekemisen muistuttavan jo juoksemista, mikä kyllä hymyilytti. Samaan aikaan radalla Joonas Rinne valmistautui sunnuntain kisaan, mikä varmaan antoi tsemppiä sekin. 
 
Perjantaina juoksu tuntui ihan ok hyviltä vetojen jälkeen. Ajelin illaksi Alajärvelle ja polvi hieman rasittui auton kaasupolkimen painamisesta. Pistin illalla vielä kylmää polveen ennen nukkumaan menoa. Seuraavana päivänä näytti satavan säätiedoituksen mukaan ja suunnittelin juoksulenkin pururadalle. Sieltä löytyi 8km reitti, minkä latasin kelloon ja lähdin suorittamaan. Harmikseni reittiopastus ei toiminut ja lähdin aika pian väärään suuntaan. Käännyin, mutta lähdin vielä toiseen kertaan harhareitille ja treeni meni sen puolesta pilalle. Sain motivaatiota ajatuksesta, että syksyllä toisella kerralla juoksen jo reippaasti alle 4min vauhtia, kun nyt vauhti oli 10-20s hitaampaa. Alusta teki kuitenkin hyvää ja asvalttia tulee vielä jatkossakin välttää. Aika käy vähiin Finlandia marathonin kymppiä varten, mutta siellä on aikomus startata. 

Sunnuntain pyörälenkille sain Vimpelissä asuvan Atron ja sovimme kohtaamispaikaksi Höykkylän. Vimpelistä Lappajärvelle oli hurja myötätuuli ja keskivauhti hyvää. Lappajärvellä pidimme pienen huoltotauon ja tiesimme 10m/s puhaltavan tuulen olevan tulevan vastaan paluu matkalla. Keskivauhti tippui, mutta watit pysyivät ylhäällä. Kiire ei kuitenkaan ollut ja hyvän kolmen tunnin pyöräilyn jälkeen olin taas Alajärvellä. Illaksi piti ajella Jyväskylään, koska maanantaina alkio työviikko normaalisti. 



sunnuntai 18. elokuuta 2024

Treeniä

Ma 4km juosten töihin, 12km töistä kotiin (avg 134 ka 5.00min/km)
Ti 3km vr +koord +5x80m +Harju 2000m (3.50/40) +3x1000m (3.30) +5x80m kovaa +aidat +3km vr 
Ke LEPO
To 3km vr +koord +10xloikat +3x4xHarjun portaat +1km vr +10x100m rullaukset +3km vr
Pe 4km juosten töihin, 10km töistä kotiin (avg 130 ka 5.10min/km) +kuntopiiri
La 128km pyöräilyä (avg 123 29,4km/h 143w)
Su 17km juoksua maastossa "Kulonpalonmäen kierros" (avg 126 ka 6,41min/km)
______________
yht. 74,5km juoksua +128km pyöräilyä

Kulunut viikko oli harjoituksellisesti aika hyvä. Poikkeuksellisesti maanantaina ei ollut hierontaa, mutta jalat ja polvi toimivat yllättävän hyvin. Olen löytänyt sopivan venytysliikkeen, jolla etureittä saa pidettyä auki. Juoksu on heti ollut lennokkaampaa eikä kyntämistä kuten tähän asti. 

Tiistaina odotukset eivät olleet kovin korkealla ennen treeniä ja ensimmäisen 2km vedon juoksin hiljempaa kuin oli tavoite. Tonnin vedot kuitenkin kulkivat yllättävän hyvin ja rytmikkäästi. 3.30 vauhti ei tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta ja juoksuasento taisi olla kohtalainen. Myös loppuvedot kulkivat paremmin kuin pitkään aikaan. 

Torstaina juoksimme toista kertaa Harjun portaissa ja tällä kertaa otin Gopro kameran mukaan. Noustavia portaita tuli yksi sarja enemmän ja tuntemus kropassa oli varsin hyvä. Löysimme myös valojäniksen, missä eriväriset napit tarkoittivat eri vauhteja. Veikkaan vauhtien olevan 15s, 20s ja 30s. Oma vauhti oli 21-25s luokkaa ja keskimmäisen vauhdin jänis ohitti aina loppuvaiheessa kun nousin jokaiselle portaalle. Aloitin nyt joka toiselle ja jossain vaiheessa vaihdoin joka portaalle juoksuksi. 

Perjantaina oli paki kevyttä lenkkiä ja ajatus oli seuraavan päivän pyörälenkissä. Suunnittelin uutta reittiä ja tällä kertaa se meni Uuraisten tietä aina Saarijärvelle asti, missä pidimme Linnan Liisa kahvilassa tauon. Pyörä kulki ihan kivasti ja mukavaa oli Teron ja Matin kanssa pyöräillessä. 

Sunnuntaille keksin lähteä juoksemaan Jyväskylän kaupungin sivuilla olevalle reitille Ladun majalla. Reitin nimi on hieman vaikea muistettava "Kulonpalonmäen kierros" ja pituudeltaan 15,6km. Oma kello näytti hieman pidempää, koska alussa juoksin hieman harhaan. Joka tapauksessa reitti on lähinnä polkujuoksua. Paikoitellen on soratietä, mutta myös perinteistä epätasaista juurakkoa. Kuvailin jälleen uutta videota enkä asettanut mitään vauhtitavoitteita. Myöskään kelloa en pysäyttänyt kuvaustauoilla. Elokuinen lämmin keli teki lenkistä kuitenkin mukavan ja lopuksi pyrähdin vielä järvessä viilentäytymässä. 

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Olympialaiset päättyy

Ma 4km juosten töihin, 10km töistä kotiin (avg 131 5.20min/km) +hieronta 
Ti 3km vr +koord +2x4x Harjun portaat +1km vr  +10x100m +2km vr 
Ke 40km pyöräilyä (112 ka 27,1min/km 137w)
To 3km +koord +4xHarjun kierros (6.45/54/55/40)+5x100m +2km vr 
Pe 4km juosten töihin, töistä kotiin 10km+3x100m (avg 132 ka 5.08min/km)
La 4,5km vr +5x2min mäkeen +3km vr +kuntopiiri
Su 75km sunnuntsi pyöräily (avg 115 ka 28km/h)
__________
yht. 64km juoksua +116km pyöräilyä

Kuluneella viikolla polvi oli jälleen paremmassa kunnossa. Maanantain parin työmatkalenkin jälkeen hieroja vähän venytti etureittä ja polven seutua. Seuraavana päivänä juoksu kulki yllättävän hyvin Harjun puuportaissa. Urheilukentälle ei viikolla päässyt oikeen minnekään ja päätimme Anteron kanssa tehdä vanhoja tuttuja syksyn harjoituksia. 

Portaissa nouseminen joka portaalle (alussa joka toinen) sekä alastulo sujui polven osalta hyvin. Toisen neljän nousun jälkeen jalat jo hieman tärisivät ja ajattelin nousujen riittävän. Päälle rullailin vetoja. 

Keskiviikkona ei pyöräilyvauhtia tahtonut löytyä, mutta toisaalta lenkki oli selkeästi palauttava. Pariisin olympialaisten toinen viikko tarjosi yleisurheilua seurattavaksi joka ilta. Kisat kestivät melko myöhään ja usein tuli mentyä nukkumaan ennen viimeisen lajin päättymistä. 

Torstaina ahdistelin Harjun 1,6km kierrosta kiertäen. Juoksu kulki melko hyvin, mutta vauhti pyöri 4.10-20 paikkeilla 160 sykkeellä. Yhtämittaista juoksua tuli vajaa puoli tuntia, mikä tällä kertaa oli ihan riittävä. Viimeinen täysi tonni tuli 3.58 ja syke oli jo 170 luokkaa. Hyvä treeni ja korvasi osaltaan Lauantain Kuukan hölkän Uuraisilla, minkä Antero oli laittanut treeniohjelmaan. 

Perjantain työmatkalenkien jälkeen lauantaina kävin hieroja Arto Pasasen kanssa uudelleen juoksemassa mäkivetoja. Vauhdit olivat pikkasen parempia ja syke nousi ihan mukavasti. Aamulla ehti tunnin katsoa miesten maratonia ennen  treeniä. Katsoin kisan loppuun Yle areenasta treenin jälkeen samalla kun söin lounasta. 

Sunnuntaille lupailtiin vesisadetta ja hieman jo suunnittelin juoksulenkkiä. Aamupäivällä aurinko kuitenkin paisteli ja puhelin ilmoitti vesisateen alkavan 12.30. Lähdin pyöräilemään klo 10.00 ja ehdin kotiin ennen vesisadetta, joka tuli puoli tuntia myöhemmin kuin oli ennustettu. Yhtään ei harmittanut kun en kastunut. Jatketaan. Lauantaina kuvailin videon, missä muistelin vuoristoleirejäni: 

sunnuntai 4. elokuuta 2024

Elokuu vaihtui

Ma Lepo (hieronta)
Ti 3km vr +koord +3x80m +Vaajakoski 5x1000m/2min pal (3.38-33) +aitakävely +2km
Ke 10km iltalenkki (avg 128 ka 5.39min/km)
To 3km vr +koord +3x80m +Vaajakoski 6x400m/1min pal +2km vr 
Pe 4km juosten töihin, 8km töistä kotiin (avg 126 ka 5.50min/km) +kuntopiiri
La 5km vr +5x2min maastossa mäkeen/hölkkä pal +3km vr 
Su 76km pyöräilyä (avg 121 ka 28,6km/h 144w
__________
yht. 55km juoksua +76km pyöräilyä

Vakio-asiakkaat. 
Elokuu pyörähti käyntiin tällä viikolla. Aiemmin loppuviikosta taisi Jaakko heittää kylmän kiven veteen. Myös illat pimenevät siihen malliin, että kymmenen aikaan illasta saa jo valoja sytytellä. 

Pariisin olympialaiset sen sijaan tuovat valoa ja hienoja hetkiä. Ensimmäinen viikko on jo käyty ja yleisurheilu pyörähti keskiviikkona käyntiin kävelyllä. Alkuviikosta pidin maanantaina lepopäivän, mikä tuntui hyvältä ratkaisulta pitkän pyöräilyn jälkeen. Myös polven seutu tuntui hyvältä kun jalkoja oli kunnolla rasittunut pyöräilemällä. 

Tiistaina juoksu tuntui hyvältä ja jo melkein 3.30 tonneja pystyin juoksemaan. Seuraavana päivänä valitettavasti juoksu oli vaivalloista polven vuoksi. Leikkausalue on sinänsä hyvin parantunut, mutta etureiden voimatilanne on heikko ja polvessa on kaikennäköistä napsumista ja ajoittain jomotusta. 

Torstaina laitoin oikein Vaporflyt jalkaan, mutta juoksu ei kulkenut yhtään paremmin. Päätin kuuden vedon jälkeen lopettaa vedot. Mielessä oli vielä ajatus hölkkäkisasta lauantaille, mutta oli viisas jättää Jaakon hölkkä Viitasaarella väliin. Sen sijaan lauantaina kävin hieroja Arto Pasasen Halssilan maastoissa juoksemassa kahden minuutin vetoja. Hyvin Arto paineli menemään ja oma vauhtikin oli heti parempaa kuin viikko sitten. Iltapäivällä menin rallivarikkoa katsomaan Lutakkoon ja maksoin 15e siitä huvista. 

Sunnuntiana pyöräilin Matti Haapalan kanssa tutun Toivakkalenkin. Kahvitauon pidimme normaalisti Huikon helmessä. Matka taittui jutellen ja ainoastaan yhden pätkän menimme reippaammin. Paluumatkalla oli lisäksi myötätuuli niin lenkin rasitus ei ollut kovin korkea. 

Ensi viikkoa kohti mennään taas ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. 

sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Heinäkuu 2024

Ma 4km töihin, 9km töistä kotiin (avg 133 ka 5.33min/km) +hieronta
Ti 3km +koord +3x80m +Vajaakoski 5x800m/1min pal (2.56-50) +aitakävelyä +2km vr
Ke 53km pyöräily helteessä (avg 113 ka 26,7km/h 137w)
To 3km +koord +3x80m +Vaajakoski 10x200m (38-36s) +aitakävelyä +2km vr 
Pe 4km kävellen töihin, 8km kävellen kotiin
La 4km vr +5x2min mäkeen Halssilan maastossa +3km vr +kuntopiiri
Su 142km pyöräilyä (avg 124 ka 28,7km/h 138w)
_______________
yht. 56km juoksua + 196km pyöräilyä

Heinäkuun loppua on jälleen elelty viikon verran. Palautuminen Kalevin kirmaisusta lähti mielestäni melko hyvin käyntiin. Vasen akilles toki oli arka, mutta arvelin sen menevän nopeasti ohi. Maanantaina juoksin jo pari kevyttä lenkkiä, jonka päälle oli viikottainen hieronta. Olen nyt useammin ottanut hierontaa ja toivotaan, että se vie eteenpäin tilannetta. 

Tiistaina juoksin Vaajakosken urheilukentällä kuitenkin aika nihkeän tuntuisia vetoja. Operoidun polven alueen jänteet hieman paukkuivat ja parempaa olisi toivonut. Tein kuitenkin jotain samoin kuin torstaina. Keskiviikkona pyöräilin kaiken varalta ja onhan sitä tullut tehtyä viime aikoina aika paljonkin. 

Perjantaina juokseminen ei oikein houkutellut, kun vähän joka paikka oli kankeana. Päätin kuvailla videota Tourujoen luontopolulla ja siten siirtää ajatuksia muualle. Siinä onnistuin melko hyvin ja illalla tuli pitkä lähetys olympialaisten avajaisista Pariisista. 

Lauantaina juoksin kohtalaisen treenin. Juoksentelin Halssilan maastoihin, missä juoksin 5x2min rennon kovaa. Syke ei tällä kertaa mitannut oikein, vaikka sykevyö oli käytössä. Iltapäivällä oli mukavat kahvittelut valmentaja Anteron luona, minne tuli myös juoksukaveri Jonathan. 

Sunnuntaille oli myös mukavaa tekemistä tiedossa, sillä Teron ja Matin kanssa päätimme pyöräillä kesän kohokohdan, Kärkistensalmen sillan lenkin. Lenkki jatkuu kohti Luhankaa, missä päätimme poiketa kahvilla. Matkaa tuli 10km+10km lisämatkaa, mutta pyöräily kulki kivasti ja lämmintä oli +27c. Energiat riittivät Vaajakoskelle asti, missä alkoi väsyttämään. Avasin Kokispullon, mikä piristi heti. Kämpillä söin melko pian, mutta noin viiden tunnin lenkki tiesi kotona olemista vasta klo 16 maissa. Talvella olisi jos siihen aikaan pimeää. Viikko kerrallaan eteenpäin mennään ja toiveissa on hyvin toimivat jalat. 


sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Kalevin kirmasu 2023

Ma 4km juosten töihin, 11km (avg 128 ka 5.33min/km) +10x100m rullaukset +hieronta 
Ti 4km vr +koord +3x80m +Harju 5x800m/1min pal (1.50-48s) +8x80m +aidat +2km vr 
Ke LEPO
To 3km vr +koord +5x80m +Harju 10x200m/80s pal (38-35s) +aitakävelyt +3km vr 
Pe 4km töihin, 10km töistä kotiin (avg 132 ka 5.12min/km) +lihaskuntoa
La 9km+8x100m rullaukset +pulahdus
Su 3,5km vr +Viitasaari Kalevin kirmasu 9,9km: 38.10 (avg 165 ka 3.51min/km)  +1,5km loppuverr. 
__________
yht. 79km juoksua

Miika, Matti ja Harri.
Heinäkuun yksi viikko eletty. Samalla toinen työviikko tuli pakettiin perjantaina. Tiistaina olin Teron kanssa juossut helteessä Harjulla kasisatasia. Vauhti oli sellaista 3.30 luokkaa, mikä lämmitti jo mieltä. Torstaina lepopäivän jälkeen kulki myös melko hyvin. Kaksisataset kulkivat astetta paremmin noin 36s tuntumaan. 

Viikonlopulle olin suunnitellut hölkkäkisaa Viitasaarella, Löytänän kylätalolta lähtevästä Kalevin kirmasusta. Kisa oli sunnuntaina, joten lauantai oli melko kevyt päivä. Kävin silloin juoksemassa kevyen lenkin ja pulahdin järvessä. Iltapäivällä ajelin Tikkakoskelle ilmailumuseoon, mistä tein videon. Ajattelin, että vaihteeksi voisi kuvata jotain muutakin kuin urheilua. Katsotaan, mitä ensi viikonlopulle keksii. 

Kilpailin Kalevin kirmaisussa kolmatta kertaa. Vielä 2019 juostiin vanhalla reitillä, missä juostiin pätkä metsäpolkua. Vuonna 2022 kirmastiin edestakaisella reitillä, mistä menomatkalla nousumetrejä kertyi 80m. Kaikkina kolmena kertana juoksukunto on ollut melko heikko, mutta tapahtuma hyvä tunnelmainen ja riittävän pieni. Hieman etukäteen jo odotin saunaa ja pulahdusta järvessä kisan jälkeen. Sauna oli kuitenkin purettu ja uusi rakenteilla. Se ei tunnelmaa latistanut. Lähdössä lähdin Tuomas Lunttilan peesiin ja sain melko hyvät alkuvauhdit. Juoksu muuttui työlääksi kilometrien ollessa 3.42, 3.48, 3.57 ja 3.56. Viides kilometri vei 4.17, mutta u-käännöksen jälkeen alamäkeen jo 3.36. Vauhti pysyi melko hyvänä 3.53, 3.45, 3.47 joskin huonokuntoisuus tuntui. Viimeinen vajaa kilometri tuli 3.40 vauhtia. Juoksu on armoton laji ja keskisyke 165 tuntui kropassa. Juoksu tuntui silti kohtuu rennolta eikä väkisin vääntämiseksi mennyt. Sykekäyrä on nätin tasainen. Loppuverryttely oli riittävän lyhyt, mutta viikkokilometrit jo aika hyvät. 

Ensi vuonna kilpaillaan jo 20. Kalevin kirmasusta ja pitää silloin olla taas viivalla.   

lauantai 13. heinäkuuta 2024

Lomaviikko 2. ja paluu töihin

Ma 10km juoksulenkki (avg 132 ka 5.19min/km) +pulahdus järveen
Ti 3km +koord +avarit +Harju 5x600m +4x80m + aidat +2km vr 
Ke ip 10km juoksulenkki (avg 139 5.09min/km) +pulahdus järveen
To 3km vr +koord +3x80m +Harju 10x400m/60s pal (1.30-1.22) +3x80m +aidat +2km vr 
Pe Suzuki huoltoon ja pyörälenkille 52km (avg 112 ka 26km/h) ->Imatralle
La aamu 5km juoksua ->Imatran ajoja katsomaan
Su LEPO
________
yht. 50km juoksua +52km pyöräilyä

Ma 4km juosten töihin, 9km töistä kotiin (avg 133 ka 5.32min/km) +kuntopiiri +hieronta
Ti 3km vr +koord +3x80m +Harju 5x600m/90s pal (2.10-05) +3x80m +aidat +hypyt ylös +2km
Ke ilta 8km +5x20s loivaan mäkeen (avg 130 ka 5.44min/km)
To 3km +koord. +3x80m +Palokka 10x200m/90s pal (38-35s) +aitakävelyt +2km vr 
Pe 4km juosten töihin, 10km töistä kotiin (avg 128 ka 5.33min/km) +kuntopiiri
La 5km vr +5x2min loivaan mäkeen maastossa +2km vr +lihaskuntoa
Su 84km pyörälenkki (avg 115 ka 29,9km/h 141w)
____________
yht. 69km juoksua +83km pyöräilyä

Kesäloman toinen viikko on vietetty ja töihin palattu. Vettä sateli vaihtelevasti lomalla kun aloin toteuttamaan Anteron lähettämää harjoitusohjelmaa. Kahta kertaa päivässä ei ollut vielä järkevää juosta lenkkejä, vaikka aikaa olisi ollut. 

Keskiviikkona kävin näyttämässä polvea lääkärille, joka totesi leikkausalueen toipuneen normaalisti. Seuraava projekti olisi palauttaa oikeaan etureiteen lihasta. Hieman yllätyksekseni pyöräily ei ole sitä tehnyt. Torstaina vietin 46 syntymäpäivääni ja kävin fysioterapeutilta hakemassa ohjeita treenaamiseen. Samalla tuli mittareilla todettua oikean jalan heikommat lihasvoimat. 

Perjantaina vein Suzukin vuosihuoltoon ja sillä välin kävin ajamassa kevyen parin tunnin pyörälenkin. Lounaan jälkeen lähdin ajelemaan Suzukilla Imatralle, missä olisi viikonloppuna kuuluisa moottoriurheilutapahtuma. Veli ehdotti jo viime vuonna sinne menemistä, mutta vesisade silloin vesitti suunnitelman. Nytkin vesisade vaikutti suunnitelmiin, mutta ajot saatiin järjestettyä ja moottiripyörällä liikkeellä ollut velikin pääsi toteuttamaan kesäretkensä. 

Maanantaina oli paluu töihin. Tein sen normaalisti juoksemalla ja kävin työpäivän jälkeen hieronnassa. Aiemmat heräämiset alkoivat sujua melko hyvin ja tuohan työssä käynti rytmiä päivään. Anteron treenit alkavat klo 18 ja niihin ehtii hyvin työpäivän jälkeenkin. 

Tiistaina veljeni kuvaili Harjun treeneistä videon, missä näkyy valmentajan ohjeistusta ja juoksijan suorittamista. Aika vähissä on ne videot, missä joku toinen toimii kuvaajana. Vetojen vauhdeissa on vielä toivomisen varaa, mutta uskoisin polven tilanteen paranevan ajan kanssa. Kimmoisuus paranee toivottavasti sitä mukaa, kun kummatkin jalat tekevät tasaisesti töitä. Maltti on valttia vielä tässä vaiheessa. 

Lauantaina kävin päivällä juoksemass rentoja kahden minuutin mäkivetoja Halssilan pururadalla. Jalassa oli tällä kertaa Kayanot, mistä sai juoksuun hieman enemmän kimmoisuutta. Vauhdit ei vedoissa ole edelleenkään kummoiset, mutta enteenpäin mennään. Sunnuntaina oli jälleen mukava pyöräillä Teron ja Matin kanssa tuttu Toivakan lenkki. Iltapäivällä kävin vielä itsekseni Laajavuoressa Matti Nykäsen mäessä kuvailemassa. 

sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Lomaviikko 1.

Ma 8km juoksulenkki +uinti (avg 134 ka 5.20min/km) +hieronta
Ti 3km +koord +5x80m + Harju 2000m 3.52/54 +1km vr +aitakävelyä +1km vr 
Ke 54km pyöräily (avg 111 ka 25,5km/h 123w)
To 3km vr +koord + Alajärvi 8x400m/1min pal +2x200m +2km vr +lihaskuntoa
Pe 2km uintia (avg 104 ka 2,47/100m)
La 78km pyörälenkki (avg 117 ka 27,2km/h 140w)
Su 5km juoksulenkki (ka 5.51min/km) +kuntopiiri
___________
yht. 131km pyöräilyä +33km juoksua

Lyhyt kesäloma jatkuu. Juhannuksen jälkeen lepäilin ja kävin tiistaina Anteron treeneissä. Ilma lämpeni kuumaksi ja yli +25c päiviä taisi olla koko viikko. Tiistain rataveto oli kokeilla pystynkö juoksemaan 4min vauhtia. Pystyin, mutta vasenta akillesta säästäkseni en enempää juossut vetoja. Sen verran on mies huonossa kunnossa, että yhden 2km vedonkin jälkeen tuntuu kuin olisi treenin tehnyt. 

Keskiviikkona oli varmaan +28c kun pyöräilin. Kulku oli aika heikko ja keskivauhti jäi alhaiseksi. Iltapäivällä ajelin Suzukilla vanhempien luo Alajärvelle. Seuraavana päivänä juoksin hienolla urheilukentällä kierroksen vetoja. Vauhti oli aika säyseää 1.27-25 vauhtia, mutta juoksua kuitenkin. Vedin pari lyhyempää vetoa kuvatakseni pikkudronella. Videosta tuli mielestäni onnistunut. 

Perjantaina uin märkäpuvulla Alajärvessä tunnin verran. Kaksi kilometriä on itselleni ihan uintitreeni. Märkäpuvulla uiminen on toki helpompaa, mutta käsistä tulee löytyä sen verran puhtia että niitä jaksaa liikutella. 

Perjantaina ajelin takaisin Jyväskylään katsomaan Kalevan kisoja televisiosta. Lauantaina oli vesisadepäivä ja kastuimme Teron kanssa, vaikka kuinka hyvin yritimme väistellä saderintamaa. Onneksi ilma oli lämmin eikä kylmä tullut. 

Sunnuntaina vaihdoin pyörään päällykumit. Eteen tuli kapeammat 25mm renkaat ja taakse 28mm renkaat. Löysin molemmat kaapista siinäkin säästi satasen. Kumin laatu ehkä huononee ajan kanssa ja viime kesän renkaisiin oli talven aikana ilmestynut ohuita viiltoja päällykumeihin. Takarenkas itse asiassa alkoikin lauantaina vuotaa 200m ennen kotia. Nyt on uudet gummit ja mennään näillä. 

Antero lähetti sähköpostiin treeniohjelman, jota on hyvä alkaa toteuttamaan. Jalkojen iskutusta tulisi lisätä pikku hiljaa ja toiveissa on täysin terve polven alue. Nyt juoksu on heikosta lihaskunnosta johtuen aika vaikeaa, mutta yritän vahvistaa jalkoja ja keskivartaloa. Mitään ihmeellistä ei tapahdut päivässa tai edes viikossa. Eteenpäin kuitenkin mennään ja kuukauden päästä tilannet on varmasti jo huomattavasti parempi juoksun kannalta. 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

40. Kiimasen savulenkki

Ma 4km juosten töihin, 6km töistä kotiin (avg 132 ka 5.36min/km)
Ti 3km vr +koord. +Harju 6x600m/2min pal (20.17-10) +aitakävelyä +2km vr 
Ke LEPO
To  8km +pari kiihdytystä
Pe 2km vr +40. Kiimasen savulenkki 9.8km: 41.59 sija 53 (avg 165 ka 4.19min/km)
La 53km pyöräily (avg 124 ka 27.6km/h 147w)
Su 120km pyörälenkki (avg 127 ka 30.2km/h 141w)
_______________
yht. 41km juoksua +173km pyöräilyä

Juhannus 2024 vietetty. Tuloksena yksi läpijuoksu Kiimasen Savulenkillä ja useana päivänä käynti Keuruun juhannuskonferensissa. Sää oli odotetusti hyvä, joskin helteet tulivat vasta sunnuntaina. 

Tiistaina juoksin Harjulla hieman pidempiä vetoja kuin edellisviikolla. Vauhti oli vielä hitaanlaista 3.40-50 luokkaa, mutta juoksua kuitenkin. Lisäksi hengitys teki töitä eli vauhtikestävyyttä parantava harjoitus. Polven seutu taipuu riittävästi, mutta täysin rentoa juoksu ei vielä ole. Positiivista kuitenkin on, että treenin jälkeen ei satu. Yöllä tokin on jonkin verran jomotusta ja osa johtuu jumisista lihaksista. 

Keskiviikkona olin toimitsijana Harjulla. Korkeushypyssä oli paljon suorituksia ja rimaa sai nostella viiden tunnin ajan. Torstaina oli onneksi ensimmäinen lomapäivä eikä kovin aikaisin tarvinnut herätä. Kävin aamupäivällä juoksemassa kevyen lenkin ja kuvailin pikkudronella ensimmäisen juoksuaiheisen videon. 

Perjantaina ajelin aamupäivällä Lannevedelle, missä kilpailtiin 40. kerta Kiimasen Savunelenkillä. Juostava matka on 9,8km mäkistä hiekkatietä. Tällä kertaa kuvasin kamera kädessä koko juoksun ajan. Vauhti oli 4.20 luokkaa sykkeen naputtaessa 165 keskisykettä. Juoksukunto on siis vielä varsin huono eikä pitkään aikaan ole tullut treeniä oikeilla sykealueilla. Kuukauden päästä tilanne on varmasti jo huomattavasti parempi. 

Pyöräilin lauantaina palauttavan lenkin ja sunnuntaina Teron ja Matin kanssa nelisen tuntia keskisykkeellä 127. Varsin kuormittava harjoitus siis, mutta tekee kunnolle hyvää. Edessä on nyt kesälomaa ja saa nähdä, mitä sitä keksii. Ainakin ikkunat voisi pestä. 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Juhannus lähestyy

Ma 3km juosten töihin, 5km töistä kotiin +kuntopiiri
Ti 3km vr +koord +2x10x100m rullaukset Harjulla +2km vr 
Ke 37km pyöräily (avg 120 ka 25,7km/h 139w)
To Vaajakoski 2km vr +koord +8x400m/1min pal 1.30-25 +aitakävelyä +2km
Pe 4km töihin,  9,4km töistä kotiin kävely/juoksu + 20min kuntopiiri/imurointi
La 136km pyöräilyä (avg 130 ka 30.0km/h 149w)
Su 1,4km uintia (avg 117)
______________
yht. 42km juoksua +173km pyöräilyä +1,4km uintia


Taas on yksi viikko mennyt kohti keskikesää. Sää on muuttunut sateisemman ja viileämmän jakson jälkeen taas lämpimäksi. Tiistaina tosin sai vielä verrytellä tuulihousuilla, kun Harjun purulla teimme treeniä. Radan puolella oli menossa lasten kisat sekä maastojuoksun lähtö. Teimme ihan hyvän nopeuspainotteisen harjoituksen ja seurasin kellosta, mihin maksimivauhtini nousee. Monissa vedoissa näin 3.30 lukeman, mutta jälkikäteen näin jopa 3.00 lukeman. Vauhtia alkaa siis pikku hiljaa löytymään ja treeniä tulee vain jatkaa.

Maanantaina kävin Arton hieronnassa ja se teki hyvää tiistain treeniäkin varten. Keskiviikkona jalat olivat aika kipeät ja kävin pyöräilemässä kevyen lenkin, missä testasin uutta puhelimen kiinnitysmekanismia. Lepopäiväkin olisi saattanut olla paikallaan, sillä torstaina juoksu oli verryttelyssa aika kankean tuntuista. Menimme Vaajakoskelle tällä kertaa. Sain juostua kahdeksan kierroksen vetoa, mikä oli jo aika hyvä määrä. Juoksu saattoi hieman olla parempaa, joskin Antero kertoi näkevänsä vielä toispuoleisuuden. Polvi kyllä taipuu, mutta hieman kiristää vastaan ja lihakset kipeytyvät juoksun iskutuksesta. 

Perjantaina suoritin työmatkaliikuntaa ja tein kävelylenkin lomassa juoksupätkiä. Kivaa olisi jo vetreillä jaloilla juosta, mutta juoksu on hyvää lihaskuntoa vaativa laji. 

Lauantaina oli ehkä kesän pisin pyörälenkki. Suuntasimme Teron ja Matin kanssa Hankasalmelle, missä pidimme ensimmäisen tauon. Sen jälkeen jatkoimme Konneveden suuntaan ja palasimme takain Laukaan kautta Jyväskylään. 4,5h pyöräilyä on melkoinen urakka, joskaan nykyään ei mahdoton. Olin vielä peesaajan paikalla Matin pitäessä hyvää vauhtia. 

Sunnuntaina väsytti vielä edellispäivän lenkin ja parin viime viikon tapaan kävin uimassa märkäpuvulla järvessä. Ainakin silloin uinti palautti kroppaa ja arvelen saman tekevän nytkin. Hieman pitäisi useammin uida niin jaksaisi pidempään polskia. 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Anteron treenit alkiovat

Ma 10km sauvakävelyä (avg 116 ka 7.46min/km)
Ti 2km vr +koord + Harju 400m: 1.31 +2x100m 20s/17s +2km vr
Ke Tuomiojärvi 1km uintia ->toimitsijaksi kisoihin
To 3km vr +koord +Harju 5x150m/2min pal +aitakävelyä +2km vr 
Pe 8km sauvakävelylenkki (avg 103 ka 9.04min/km)
La 104km  pyöräilyä (avg 131 ka 29,7km/h 141w)
Su 1,3km uintia 
___________
yht. 13km juoksua, 18km kävelyä, 104km pyöräilyä +1,3km uintia

Kuluneella viikolla olen osallistunut Anteron harjoituksiin. Tiistaina meninkin Harjulle juoksemaan ja jätin kävelysauvat suosiolla kotiin. Hölkkäilin 2km nurmella, tein koordinaatioita ja juoksin muutaman vedon. Yksi kierros kulki kokeiluluontoisesti 1.30. Lyhyemmät 100m vedot vielä aika hitaasti, mutta parantamisen varaa varmasti on. 

Keskiviikkona olin lupautunut toimitsijaksi kisoihin. Kävin sitä ennen uimassa. Aalto alvari oli mennyt kesätauolle 1.6. ja menin uimarannalle, missä uin 1km. Vesi oli melko lämmintä. Sää viileni torstaina todella nopeasti ja klo 18 treeneissä ei meinannut T-paidalla tarjeta. Tein jonkinlaisen juoksutreenin uudelleen, mikä sisälsi viisi lyhyttä 150m toistoa. Polven alue kiristeli juostessa, mutta antoi kuitenkin juosta. Lämmittely koordinaatioissa tein askalkyykky kävelyä, mikä tuntui voimistavan jalkoja. Voimatasot ovat vielä aika heikot, mutta paranevat varmasti. 

Perjantaina palauttelin kävelylenkillä ja säästin paukkuja seuraavan päivän pyörälenkkiin. Jalat kipeytyivät äkkiseltään juoksuista, mutta tottuvat kyllä ajan kanssa. Maanantaille on tiedossa hieronta. Sunnuntain pyörälenkki Matin ja Teron kanssa oli mukavaa tekemistä yhdestä vesisateesta huolimatta. Kuvailin videota ja siinä näkyy, kuinka märät miehet juovat kahvia Kuusan koskikahviossa. Lenkin pituus oli 104km ja kuormituksen kyllä tunsi. Sunnuntaille suunnittelinkin palauttavaa päivää. Iltapäivästä alkoi satamaan ja keksin mennä märkäpuvulla uimaan. Kuvailin videota uinnista. Lenkki oli vain puoli tuntia ja tavoitteena on saada pidennettyä siitä. Kroppaan tuli kuitenkin hvä olo ja voin suositella uintia muillekin. 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Ensimmäisiä juoksuaskeleita!

Ma 62km pyörälenkki (avg 130 ka 27,5km/h)
Ti 8km sauvakävelyä (avg 119 ka 8.23min/km)
Ke 8km kävely/juoksulenkki (avg 119 7.49min/km)
To LEPO
Pe 52km pyörälenkki (2x Leppälahti tempo 23.47/23.05)
La 11km sauvakävelyä/ hölkkää (avg 133 ka 8,25min/km)
Su 79km pyörälenkki (avg 119 ka 26,5km/h)
_____________
yht. 193km pyöräilyä 27km kävelyä

Kuluneella viikolla sain huomata, että pystyn ottamaan juoksuaskeleita sauvakävelyn lomassa. Tähän asti olen vain kävellyt enkä ole yrittänyt juosta. Nyt Halssilan pururadalla on hyvä ollut kokeilla miltä juoksu tuntuu. Aluksi kokeilin ylämäkeen ja myöhemmin tasaisella maalla. Iskutus tuntui toimivan ja lisäsin juoksupätkien osuutta lenkillä. Kävinkin tiistaina ja keskiviikkona peräkkäsinä päiviä "hölkällä". 

Keskiviikkona pidin lepopäivän, kun jalat ehkä hieman kipeytyivät juoksusuorituksista. Mitään takapaikkia ei kuitenkaan tullut ja ajattelin jo juoksun aloittamista. Itse asiassa lauantaina puhuin Anteron kanssa ja sanoin tiistaina tulevani ihmettelemään treeneihin voisiko sitä jo juosta. 

Viikonlopun alkaessa perjantaina palautuneilla jaloilla keksin pyöräillä Leppälahteen, missä sijaitsee tuttu 12km tempopätkä. Muistin joskus treeninä ajaneen siinä kahteen kertaan niin, että ensimmäinen suoritus on hieman kevyempi. Nytkin pystyin reilusti ajamaan kovempaa toisen pätkän ja lopussa syke ylitti jopa lukeman 170. Pyöräily ei kuitenkaan vieläkään ole erityisen hyvän tuntuista, mikä johtunee oikean jalan heikommasta voimatasosta. 

Lauantaille oli ohjelmaa tiedossa, sillä klo 13 oli taloyhtiön siivoustalkoota ja klo 15 Anteron tyttären tyttären, Tean yo-juhlat Vaajakoskella. Viimeksi oli Valtteri veljen lakkiaiset ja silloinkin tapasimme juoksututtujen kanssa. Joka tapauksessa aamulla ehdin käydä sauvakävelemässä ja illalla lepäsin. Ajatuksena oli sunnuntaina pyöräillä pidempi lenkki, mutta vesisade muutti suunnitelmia jo alkumatkasta. Pyörä ei tuntunut liikkuvan kovin helposti muutenkaan ja Tikkakosken kohdalta käännyin jo paluumatkalle. Innostuin kuitenkin käymään Laukaan satamassa munkkikahvilla, mistä tuli vähän lisälenkkiä. Vettä sateli itse asiassa kolmen kertaan, mutta onneksi lämpötila pysyi 20c lukemissa. Kylmä ei tullut missään vaiheesa, mutta miehen lisäksi myös pyörä meni suihkuun. Itselle uudella pyörällä ei miellään ajele vesisateessa.

Kesäkuu on pyörähtänyt ja sen puolesta on ihan hyvät fiilikset. Parin viikon työrupeaman jälkeen on parin viikon kesäloma edessä ja pitää koittaa keksiä itselleen jotain mukavaa tekemistä. 

Lokakuu päättyy

Ma 4km juosten töihin,  10km +5x100m (avg 135 ka 5.00min/km) + kuntopiiri Ti 3km vr +koord + 7xHarjun kierros (6.55-6.45) +10x100m +2km vr...