Ma LEPO (arkipyöräilyä 15km)
Ti ilta 10km+4x100m Leppälahdessa
KE LEPO (töistä pois)
To LEPO
Pe LEPO (3km kävelylenkki)
La LEPO (3km kävelylenkki)
Su aamu 10km+4x100m
___________
yht. 42km liikkumista
Kulunut viikko on mennyt huiliessa ja flunssaa potiessa. Jo ennen maratonin starttia tunsin karheutta kurkussa ja kisan jälkeen tunsin että flunssaa pukkaa. Se vaikuttiko orastava flunssa kisasuoritukseen on vaikea arvioida. Sunnuntaina oli paluupäivä Suomeen ja olin jo hyvissä ajoin Jyväskylässä. Maanantaina oli vielä huilipäivä ja nautiskelin palkallisesta lomapäivästä. Tiistaina töihin pyöräili maratonin ja flunssan väsyttämä maratoonari. Sitkuttelin töissä rästihommia tehden ja seuraavan päivän tyhy-päivää odotellen. Keskiviikkona olisi puoli päivää saanut käyttää ruokailuun ja kylpemiseen, mutta jäinkin kotiin huilailemaan. Aamulla olo oli ollut todella tukkoinen ja illalla oli ollut pikkasen lämpöä sen jälkeen kun olin juossut pienen lenkin. Juoksu oli tuntunut todella hyvältä vaikka sykkeet pikkasen korkealla olikin ollu. Ilmeisesti lenkki laukaisi flunssan kunnolla päälle.
Loppuviikon sitkuttelin töissä käheällä äänellä ja odottelin flunssan paranevan. Odotellessa myös Hanne sai taudin ja viikonloppu on mennyt nukkuessa 10-12 tunnin yöunia. Viikonloppuna voisi jotain aktiviteettiakin harrastaa, mutta flunssaisena ei jaksa/ kannata. Tänään sunnuntaina lähdin aamulenkille ajatuksella että räkä lähtee liikkeelle ja nopeuttaa paranemista. Juoksin kympin niin hiljaa kuin pystyin. Jalat ja selkä alkaa makoilusta olla jumissa ja teki hyvää liikkua edes pikkasen.
Lihakset alkavat siis olla palautuneet Tukholman maratonin rasituksesta. Seuraavaksi tavoitteena on päästä nopeaan kuntoon, mikä tarkoittaa 1500m SM-viestikuntoon pääsemistä. Edessä on radalla eri mittaisia ja vauhtisia vetoja. Jos kaikki menee hyvin kilpailen radalla kesän mittaan kohtuudella, muuten nautin vain kesästä ja käyn lenkillä.
Polarin harjoittelua seuraava aktiivisuusmittari oli maratonin jälkeen erittäin rasittunut ja ilmoitti olevani palautunut tiistaina yöllä. Jouksutauko kesti pikkasen pidemään ja tänään aamulenkin jälkeekin se kertoo olevain aliharjoitellut. Uskotaan mittaria ja aletaan taas reenaamaan kunhan flunssa menee täysin ohi.
Video juoksustani Tukholmassa.
Nukkuminen maratonin jälkeisenä yönä ja sitä seuraavana omassa sängyssä Jyväskylässä:

Millaisia running index -lukemia sulla näyttää kello lenkkien jälkeen?
VastaaPoista81 näytti, mikä vissiin viittaa max hapenottoon. Ei siis huono lukema :)
VastaaPoistaOn kyllä miehekäs lukema. =) Kiinnosti tietää, että miltä huippujuoksijalla näyttää.
PoistaItse olen 71 saanut parhaimmillani.