Ma 10km Heraldan juoksureitillä Leppälahden maastoissa
Ti LEPO
Ke 14km +rullauksia Leppälahdessa
To 12km+rullauksia + Jyväskylä Gamesit Harjulla
Pe Halssilan maastossa 12km
La ap 10km+10x100m
Su LEPO
_____________
yht. 61,9km
Tukholman maratonin jälkeen alkanut flunssa osoittautui todella sitkeäksi versioksi. Viime viikonloppu meni käytännössä sisätiloissa makoillessa. Maanantaina piti olla työkunnossa, mutta ääni oli vielä käheä ja olo väsynyt. Tiistaina kävin lääkärissä tarkistuttamassa korvat ja poskiontelot siltä varalta, että pöpö olisi ehtihyt sinne. Ei ollut eli sen puoleen sain juoksuluvan. Olotila oli kuitenkin kaikkea muuta kuin täysin terve. Sen lisäksi, että ei jaksanut lähteä lenkille ei myöskään oikeastaan edes huvittanut.
Maratonin jälkeen homma saattaa joskus lässähtää hetkeksi ennen kuin motivaatio harjoitteluun jälleen löytyy. Tavoitteen asettaminen auttaa siinä, mutta jos väsyttää ja on flunssainen ei tavoitetta ole helppo asettaa. Alunperin olin ajatellut yrittäväni päästä tonnivitosen kuntoon mahdollisimman nopeasti maratonin jälkeen. Se olisi tuonut uutta ärsykettä pitkänmatkan juoksijan kroppaan. Viimeisen parin viikon aikana ei ole voinut kuitenkaan ajatella ratatreenejä. Lihakset on siltikin tullu kipeäksi kevyestä juoksentelusta hiekkateillä.
Juoksu on tuntunut lyhyillä juoksulenkillä ihan hyvältä. Väsy on flunssasta johtuen tullu aika pian ja siksi en ole pidempiä lenkkejä ulkoillut. Leppälahden mäkiset hiekkatiet on tuntunu sopivilta treenipaikoilta. Samalla juoksulihakset on saanu tehdä töitä. Ehkä siksi lihakset on tuntunu tukkoisilta.
Mielessä on ollut Kiimasen Savulenkki juhannuperjantaina Saarijärven Lannevedellä. Tapahtuma on kaikin puolin hieno, mutta keskenkuntoisenea en halua mennä ottamaan pataan kovemmilta. Toisaalta hyvän treenin saisin kun peesailisin kovimpia. Katsotaan kuitenkin, miten ensi viikko sujuu ja mitä valmentaja tuumaa. Tavoitteena on kuitenkin heinäkuun loppuun mennessä juosta kohtalainen kymppi Porin Kalevan kisoissa. Vapaata olen ottanut jo töistä perjantaille eli senkin puolesta valmistautuminen on alkanut! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti