Ke LEPO
To 4km vr +koord +4x60m avausvedot ->polveen tuntui DNF (ei vetoja) ->aitakävelyä+hyppyjä ylös +3km vr
La 1km+8x1min mäkeen/hölkkä pal +5x100m +4km vr, ilta 11km hiihtelyä (avg 121 ka 10,7km/h)
Su ilta 13,5km hiihtelyä (avg 122 ka 11,7km/h)
_____________
yht. 74km juoksua + 24km hiihtoa
Su ilta 13,5km hiihtelyä (avg 122 ka 11,7km/h)
_____________
yht. 74km juoksua + 24km hiihtoa
Vanha Miu-kissa ja Miika Tiirantiellä. |
Tiistaina oli ohjelmassa tonnin vedot Hipposhallissa. Juoksu kulki periaatteessa ihan hyvin ja ihmettelin kun polveen ei tunnu ollenkaan. Alle 3.20 juokseminen tuntui kuitenkin hieman työläältä ja Antero ei vaatinut usempaa kuin kuutta vetoa tällä kertaa. Juoksin pienen verryttelyn jälkeen napakoita 60m nopeusvetoja, jotka kulkivat todella hyvin (muutama jopa alle 9s).
Keskiviikkona kropassa tuntui treenit ja työn rasitus. Päätin pitää lepopäivän ja käydä saunassa kotona. Kävin lisäksi ruokakaupassa ja otin rennosti.
Torstaina verryttelin illalla 4km Hipposhallin treeniä varten. Tein koordinaatiot ja ns. avausvedot 4x60m. Viimeisen vedon lopun jarrutusvaiheessa kipeän polven etureiteen tuntui hieman. Tunne oli jomottava. Mahdollisesti jokin suojajumi. Kävin vessassa ja valmistauduin juoksemaan 400m vetoja. Jomotus ei helpottanut ja en juossut yhtään vetoa. Ilmoitin asiasta Anterolle, joka ehdotti pientä tunnustelua ja hölkkää. Jalka ei tuntunut paremmalta. Tein vähän aitakävelyitä ja päkiähyppyjä (2x60kpl). Juoksin ulkona normaalin 3km loppuverryttelyn ja ajoin Suzukilla kotiin. Harmitus oli melkoinen, mutta varmasti viisas ratkaisu.
Perjantaina jalat olivat kevyen tuntuiset, mutta polvi ei taipunut ja normaali liikerata askelluksessa oli hieman rajoittunut. Työpäivän jälkeen juoksin kotiin 12km. Illalla kokeilin hieman venytellä. Arvelen etureisien olevan hieman kireällä ja maanantaina tiedossa on hieronta.
Lauantaina hyvin nukutun yön jälkeen lähdin juoksemaan mäkivetoja. Tiesin, että siinä käytetään enemmän jalan takaosan lihaksia ja polven ei pitäisi siinä rasittua. Tuttu Halssilan "Siwan" mäki odotti. Pyörätietä ei oltu vielä aurattu ja jouduin juoksemaan toisella puolella tietä. Antero oli laittanut ohjelmaan 2min vetoja, mutta juoksin tuttuja 1min vetoja. Juoksutuntuma ei ollut erikoisen hyvä, mutta treeni utli suoritettua ja loppuverryttelykin oli melko pitkä.
Päivällä lähdin käymään Hipposhallilla ja kuvailin Goprolla. Paikan päällä oli paljon tuttuja ja se olikin käynnin tarkoitus. Mielenkiinto kohdistui 800m juoksuihin, joskin oman seuran Viljami Kaasalainen oli kisojen ykköstykki. Hallilta kotiin saapuessani lähdin käymään vielä hiihtolenkillä. Suksia ei tullut viime talvena käytettyä kertaakaan ja nyt polvivaivaisena se on jopa suositeltavaa.
Sunnuntaina lähdin aamupäivällä käymään seurakunnassa ja suunnittelin lenkkini vasta iltapäiväksi. Olisin ehkä pystynyt juoksemaan, mutta ajattelin katsoa mitä huominen hieronta tekee etureisille. Mikäli tilanne ei selviä edessä on lääkärissä käynti ja magneettikuva. Hallikisat jää näillä näkymin juoksematta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti