Ke LEPO
Su 12km +4x100m jouluaaton lenkki
_____________
yht. 101km juoksua
Ti 2km+10km reipasta (4.10-00 syke 150-160) +2km
Omien laskujen mukaan yhdeksäs treeniviikko huilikauden jälkeen sisälsi jouluviikon. Töissä olin normaalisti maanantaista perjantaihin, jonka jälkeen ajelin Parkanoon vanhempien luokse joulun viettoon. Veljen perhe tuli sinne myös ja hulinaa oli ihan sopivasti.
Tiistaina oli työpaikan tyhy-iltapäivä ja kävimme Keski-Suomen/Alvar Aalto museossa. Otin päikkärit sen jälkeen kotona ennen treeniä. Jostain syystä kroppa ei oikein jaksanut puskea ja hengitys ei oikein kiihtynyt. Sanoinkin valmentaja Anterolle päikkäreiden alentaneen hapennottoa. Treeni tuli kuitenkin tehtyä ja ihan jees fiilis siitä.
Torstaina oli parempi treeni ja 400m vedot kulkivat mallikaasti. Muutamaan vetoon sain Joonatan Kulmalan kaveriksi ja heti juoksu oli ryhdikkäämpää. Viimeisen vedon jälkeen juostuissa 200m vedoissa syke jäi jotenkin päälle ja oli hieman outo olo. Varmaan kova rasitus jäi päälle ja Anterollekin puhuin asiasta. Jätimme varalta loppuvedot juoksematta. Syke laski aitakävelyitä tehdessä, mutta ensimmäistä kertaa itselleni syke jäi naputtamaan korkealle rasituksen jo loputtua.
Lauantaina oli tarkoitus juosta reipasta Parkanossa maantiellä. Lunta oli tullut sen 1-2cm joka on juuri riittävästi hidastamaan menoa. En ole enää viime vuosina lauantaisin puskenut vaan yrittänyt pitää juoksun reippaana. Iltapäivästä olo oli sen verran virkeä, että kävin parin vuoden tauon jälkeen Käenkoskella hiihtämässä auraamattomia latuja. Vauhti oli hidasta, mutta kädet ja keskivartalo sai sopivasti töitä.
Jouluaattona oli kevyt lenkki ja iltapäivästä lahjojen jakoa ym joulun viettoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti