Ke LEPO
To 1km kävely Turussa
Pe töiden jälkeen 11km kävelylenkki (avg 90 1.57min)
Tänä vuonna tosiaan kesän ratakilpailut keskeytyivät tuntemuksiin kantapäässä. Magneettikuvassa ei näkynyt luupiikkiä vaan pientä tulehdusta ja lisäksi ärsytystä myös veneluussa. Niitä on nyt hyvää aikaa huilailla pois. Jos ei näyt täyslevon kautta niin ainakin keventely.
Tiistaina toteutin pyöräilyintoilun käymällä tutulla Leppälahden temporeitillä kokeilemassa miten hieronnan jälkeisenä päivänä pyöräily kulkisi. Tuuli oli edelleen haittaavasti pohjoisesta paluumatkalla, mutta loppuaika oli hyvä 20.14 (Strava). Kokeilin tuottaa pyörän polkimiin watteja mahdollisimman paljon ja katsoa alkaako hapottamaan. Menomatka olikin hyvä (9.28 40.8km/h), mutta paluumatka hidastui huomattavasti vastatuulesta johtuen (10.45 35.8km/h). Tuntuma kuitenkin oli aika hyvä ja pystyin puskemaan menemään. Alla oli pieni keventely ja edellispäivän hieronta ja ehkä siksi kulku oli hyvä.
Leppälahden tempoilun jälkeen alkoi varsinainen lepokausi, kun keskiviikkona työpäivän jälkeen ajelimme työkavereiden kanssa Turkuun lastenvalvojien koulutuspäivälle. Päivään tuli paljon istumista samoin kuin seuraavasta päivästä. Mukaan en ottanut lenkkareita ja pientä liikuntaa sai kävelystä vanhan Turun alueella.
Perjantaina töiden jälkeen oli jo pakko hieman lähteä liikuskelemaan ja päätin lähteä kameran kanssa Halssilan/ Huhtasuon pururadoille. Mietin etukäteen kuvaavani tietyissä kohteissa ja lampi keskellä reittiä oli ainakin yksi kohta. Aurinko paisteli kauniisti kun puhuin kameralle ja sain mielestäni aikaiseksi hyvän videon. Aikaa lenkkiin menin puolta pidempään kuin kävellessä.
Lauantaina huilailin jälleen, mutta sunnuntaina piti taas lähteä liikkeelle. Aurinko paisteli heti aamusta samaan aikaan kun Berliinin maratonilla lähdettiin liikkeelle. Päätin kiertää tutun Toivakka lenkin ja katsoa pidänkö kahvitaukoa välillä. Jo etukäteen päätin mennä sillä vauhdilla, mikä tuntuu hyvältä. Lenkkiseuraa en tällä kertaa saanut, mutta kelien jatkuessa hyvänä Teron ja Matin kanssa tulee varmaan vielä pyöräiltyä. Tsekkasin, että 2008 Berliinissä tuli juostua 2.23,19.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti