perjantai 29. marraskuuta 2019

Viikko 48

Ma 45min vesijuoksua +15min uintia
Ti 10km salille ja kotiin +30min puntti
Ke  30min uinti
To LEPO (2,5km pyöräiluä- en saanut badgea..)
Pe 13km salille ja kotiin +30min puntti
La 15km hiihtoa Tikkakoskella
Su 2h=67km pitkälenkki (Garminilla)
_____________
24km juoksua

Salikuva videosta kaapattuna
Polven leikkauspäivä lähenee viikko viikolta. Sain tällä viikolla sähköpostissa tietoa tarkemmasta kellonajasta ja siitä, että kävelykepit pitäisi itse hakea etukäteen. Pikkasen olen jo miettinyt, millä kyydillä palailen kotiin ja mitä sitä tekisi leikkauksen jälkeisellä viikolla. Treenaamaan ei nimittäin ole hetkeen asiaa ja vaihtoehtoista tekemistä on esimerkiksi valokuvakirjan tekeminen vuodesta 2019. Jokusen kirjankin ehtisi lukea.

Töiden puolesta kulunut viikko oli aika rento. Ohjelmassa oli normitöiden lisäksi tyhy-iltapäivä (työporukka otti hieronnat) sekä yksi iltapäivän koulutus. Lisäksi kävimme pikkojoulujen merkeissä katsomassa Huoneteatterissa näytöksen. Kaiken kukkukarksi otin vielä perjantaipäivän lomapäiväksi. Ei hassumpaa marraskuun tekemistä.

Treenien puolesta viikko oli aika kevyt. Yritin viikolla opetella uintia kuitenkin niin, että maanantaina uin vasta vesijuoksun päälle. Keskiviikkona lähdin uimaan sillä asenteella, että nyt kulkee. Ei kulkenut ja olin jo vartin jälkeen valmis lähtemään kotiin. Onneksi pukukopissa tapasin triatlonia harrastavan Strava tutun, joka kannusti käyttämään pulleroa (kelluketta) ja splättäreitä (käsissä olevia läpysköitä). Hänkin oli omien sanojensa mukaan aiemmin jaksanut uidan vain 200m ja nyt kun olen vierestä seurannut hänen uintia voin sanoa kyseessä olevan varsinainen tekijä. Niin kauan kuin on elämää on myös toivoa..

Tiistaina oli juostessa paras kulku puoleen vuoteen. Salille juostessa vauhti läheni jopa 4.30 vauhtia ja askel tuntui tasapainoiselta. Illalla tosin polveen hieman jomotti, mutta hienoa oli tuntea juoksun kulkevan edes hetkellisesti. Sama jatkui perjantaina kun tein saman tyyppisen treenin uudelleen. Vasen jalka kantoi ja toimi kiitettävän hyvin ja fiilikset olivat hyvät huolimatta marraskuisesta vesisateesta. Kuvasin treenistä myös videon (alla).

Blogin päivittäminen jatkuu huomenna ja sunnuntaina, mutta laitan tekstin jo nyt eetteriin..

Lauantaille sattui kaunis aurinkoinen keli ja pikkupakkanen. Suunnittelin meneväni Laajavuoreen ensi lumen ladulle, mutta Facebookista huomasin Tikkakoskella luonnonlumiladun olevan hiihdettävässä kunnossa. Ajelinkin sinne ja viitisentoista kilometriä hiihtelin hyvällä fiiliksella. Mieli olisi tehnyt ulkoilla pidempäänkin, mutta mielessä oli dronella kuvailu. En muistanut, että Tikkakosken lentokenttä ym ovat lentokieltoalueita ja ilmeisesti siksi drone ei suostunut pelittämään. Kone nousi ilmaan hetkeksi ja laskeutui pian alas ilmoittaen virran vähyyttä. Pienen pohdiskelun jälkeen keksin syyn "tekniselle vialle".

Sunnuntaina olisi voinut myös hiihdellä, mutta olin ajatellut pyöräileväni sisätiloissa. klo 10.25 starttasi Zwiftissä oleva treeniporukka ja lähdin mukaan viime viikon tapaan. Tiesin vauhdin olevan minulle hieman liikaa, mutta päätin kokeilla. Melko pian vauhti nousi 30km/h ja sykekin lähenteli 150. Jaksoin sinnitellä 20min vauhdissa ja sitten pakko oli luovuttaa. Porukka on meikäläiselle ehkä liian kovatasoista ja täytyy ensiviikolle etsiä toinen porukka/treeni. Olen ihmetellyt, miksi Zwift näyttää huomattavasti matalempia watteja kuin wattipolkimet, jotka lähettää Garminiin dataa. Nyt keskiwatit Zwiftillä oli 167 ja Garmin näytti 267w.. Asian tutkiminen jatkuu edelleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kanarian leirin jälkeinen viikko

Ma 6km juosten töihin + 10km töistä kotiin (ka. 5.10min/km) + kuntopiiri Ti ilta 2km vr + Jyväsjärvi ympäri 8km tv-reipasta (syke 150-160...