perjantai 1. tammikuuta 2016

Paviljongin pamaus 2015

Ma aamu 8km ->LEPO
Ti aamu 9km, ilta 12km
Ke aamu 11km, -> Jyväskylään, ilta 10km (sis 2km reipasta)
To aamu 7km, ilta 4km vr +Paviljongin pamaus 10km: 31,53 +3km vr
Pe 23km
La 35,6km (15km jäleen 3x10 loikkaa Laajavuoren maastoissa),
Su 21km Halssilan maastoissa +4km kävelyä illalla
_________
yht.  158km


Joulun jälkeen yritin jatkaa normaalia treeniä. Koko loman ajan on tuntunut, että flunssa olisi ollut tulollaan. Puoliväkisin reenailin Teuvalla ja nukuin kymmenen tunnin yöunia. Lomavaihden ja rennosti ottaminen saattoivat myös vaikuttaa reeni-innokkuuteen. Parkanoon saavuttuamme maanantaina kuitenkin tuntui, että nyt on loppupäivä pitää huilia. Seuraavana aamuna juoksin koomassa aamulenkin. Päivä kului shoppaillessa Tampereella. Sieltä paluun jälkeen jaksoin käydä kevyellä lenkillä, mutta suunniteltua reipasta/ kovaa lenkkiä en tehnyt. Ohjelmassa olisi ollut tonneja. Aluksi ajattelin juoksevani maantiellä kovempaa, mutta olotila sanoi jotain muuta. Keskiviikkona eli uudenvuoden juoksua edeltävänä päivänä olisi voinut myös yrittää jotain vauhdikkaampaa, mutta kroppa oli eri mieltä. Jaloissa oli pientä särkyä tärähtelystä eikä yli tunnin juoksulenkit tuntunu järkeviltä. Tauti ei tullut päälle, mikä johtui ehkä syksyllä ottamastani influenssa rokotteesta. Hanne sen sijaan alkoi kuumeilla tiistain paikkeilla.

Keskiviikkona Jyväskylässä kävin automatkan jälkeen kevyellä iltalenkillä ja juoksin kaksi minuuttia reipasta. Jalat olivat kevyet,  mutta hengitys ja kroppa ei oikein innostunut kovemmasta vauhdista. Tyydyin kympin lenkkiin. Uudenvuoden juoksu oli vasta iltakuudelta ja ajattelin käydä aamulenkillä. Juoksin kevyen seiskan ja kävin varaamassa parturiaikaa. Se tarjoutui saman tien ja tukka siistittynä hölkkäilin kotiin. Jännitys alkoi nousta päivän edetessä ja epävarmuus samaa vauhtia. Ajelin autolla Paviljongin parkkiin ja hain numerolappuni. Keli oli nollan paikkeilla, mutta tuuli oli aika navakkaa. Alkuverryttelyn loppuvaiheessa kiihdyttelin pikkasen ja juoksu tuntui aika hyvältä. Päätin, että en lähde liikkeelle ainakaan liian kovaa, ettei mopo ala keulimaan.

Startti tapahtui valoraketin räjähtäessä eli klo 18.10. Olin pian kärjessä ja sain kontrolloitua juoksuani. Eka kilometri tarkalleen suunniteltua 3.15 vauhtia. Seuraava 3.18 ja oltiin Mattilanniemen kohdalla. Sorviston Juha alkoi tasaisesti jäädä ja tultiin Kuokkalan sillalle nousevalle serpentiinitielle. Gps mittasi kilometriksi 3.15, 3.34 sekä 3.02 kun tultiin Paviljongille. Valmentaja Antero huusi alle 16min aikaa ja hiukan ihmettelin kuulemaani. Pääsisin alle 32minuutin, jos pitäisin saman vauhdin. Kannustus reitin varrella oli hyvää ja vanha alkoi lämmetä. Seuraava kilometri 3.10, 3.12, 3.09. Mielessäni kiristin pikkasen ruuvia ja niin taisi mennä. Sillalle nouseva kilometri 3.31, joka saattaa olla ylipitkä kun gps ei pysy mukana. Reitti on varmasti 10km mittainen, joten aikani 31.53 tyydyttää miestä.

Summa summarum joulunjan treeneistä. Viikkoon en ole tehnyt yhtään edes vauhdikkaampaa treeniä (pe tein viimeksi mäkivetoja) ja olen juossut vain kevyitä lenkkejä. Vauhtia tuntui silti kisaan löytyvän ja lihaksisto oli herkässä. Tästä on niin sanotusti hyvä jatkaa.

Kuvat: http://vaajte.kuvat.fi (Touho Häkkinen)

Tulokset:
1Miika TakalaJKU31:52
2Juha SorvistoVaajTe33:24
3Matti KärkkäinenJKU33:45
4Vesa TaanilaNouski33:52
5Tuomo LahtinenSamba Trail Running Club34:50
6Antti HyttinenVaajakosken Kuohu34:51
7Jaakko MäkeläHalti Adventure Team35:09
8Tuomas KariNórdico Monachil35:19
9Jarno ParkkinenKouvola35:20
10Otto KaarioJKU35:43

1 kommentti:

  1. Onpa sielläkin porukka innostunut kovaan vauhtiin uuden vuoden kunniaksi. Tuollaisen kympin kun saisi juostua edes kerran ensi kauden aikana. Hyvä mallailla kyllä treenivauhteja ja muuta kun olet kirjannut treenisi niin tarkkaan tänne. Hyödyttää meitä harrastajia, kiitos siitä.

    VastaaPoista

Kanarian leirin jälkeinen viikko

Ma 6km juosten töihin + 10km töistä kotiin (ka. 5.10min/km) + kuntopiiri Ti ilta 2km vr + Jyväsjärvi ympäri 8km tv-reipasta (syke 150-160...