Koronaviikko viisi

 Ma 6km juosten töihin (avg 129 ka 5.01min/km),  12km+10x100m (avg 132 ka 4.43min/km)
Ti 2km+ 8xKeuruun maili (13,45km 47.19 3.31min/km avg 162) + 3km vr 
Ke LEPO +hieronta
To 3km+ 12xSavelan 1min mäki/alamäen alla 100m spurtti (Strava)+3kmvr 
Pe 8km aamulenkki (avg 138 ka 4.51min/km) , 12km saunalenkki (avg 136 ka 4.46min/km)
La 18km kiihtyvä (avg 147 ka 4.00min/km)+30min (imurointi+kuntopiiri)
Su 27km pitkälenkki (avg 138 ka 4.36min/km)
_______________
122km yhteensä juoksua

Pääsin viimeisessä mäkivedossa kaiteelle asti

Hallituksen asettamat koronatoimenpiteet alkavat purra ja epidemia ei ole mennyt niin pahaksi kuin arveltiin. Tartuntoja on ollut ennakoitua vähemmän samoin kuin sairastuneita. Ilmeisesti suomalainen pikkasen toisista etäällä oleminen normaalistikin on auttanut asiassa. Nyt kun ohjeena on ollut vähintään metrin välimatka toiseen ovat jotkin henkilöt kuten presidentti Niinistö ja Helsingin Sanomien toimittaja päässeet kiinnittämään huomiota lenkkeilijöiden "räkäjuoksijoiden" taudin mahdolliseen tartuttamiseen. Ei siinä mitään, kovassa rasituksessa oleva juoksija hengittää raskaammin, mutta hesarin toimittaja tuo esiin selkeästi myös oman tietämättömyytensä. Hän ehkä ei ole itseään hikiliikunnalla rasittanut ja tiedä siten, mistä urheilussa on kyse. Presidentti Niinistö taas kiinnitti huomiota hengityksen pilveen. Tietääkseni melkein sama määrä bakteereita lentää ulos suusta harrastaa liikuntaa kevyesti tai voimakkaasti.

Aloittelin työviikon maanantaina ulkosalla raitista aamuista pakkasilmaa hengittäen. Lenkkeily rantaraitilla sujui sopuisissa merkeissä, sillä liikennettä oli vähänlaisesti eikä toisia tarvinnut väistellä yli metrin päästä. Töiden jälkeen kotiin juostessani pysähdyin Kivistön työväentalon takana kulkevalla tasaisella hiekkatiellä rentoja rullauksia tekemään. Ajatuksena oli ajaa sisään hieman reipasrytmisempää juoksua seuraavan päivän kovaa treeniä ajatellen.

Keuruun mailin kierrosajat

Tiistaina juoksimme Alexin ja Valtterin kanssa tuttua 1,6km mittaista pyörätietä, joka kiertää Hipposhallia. Juoksu ei tuntunut erityisen herkältä, mutta vauhti oli hyvää ja parani loppua kohti. Väliajat olivat 3.43, 36, 38, 31, 38, 31, 34, 34, 22, 28, 24, 26 ja 25. Sykkeet nousivat vasta aivan lopussa 170 lukemaan keskisykkeen ollessa 162. Kaiken järjen mukaan vauhdeissa siis on vielä paranemisen varaa. Mennään kuitenkin viikko kerrallaan ja keskitytään harjoittelemaan, kun seuravista kisoista ei ole vielä tietoa.

Keskiviikkona pidin hyvällä omalla tunnolla lepopäivän. Kävin päivällä korjauttamassa hampaan lohkeaman ja jatkoin työpäivän viiteen ennen Timon klo 18 hierontaa. Käveleskelin hieman kaupugilla aikaa kuluttaen ja kiersin Harjun. Keli oli kauniin keväinen ja fiilikset olivat hyvät. Timon käsittely palautti hyvin jalkoja ja seuraavana päivänä mäkivedot kulkivat ihan hyvin. Keskimääräisesti pääsin jokaisella vedolla taas hieman aiempaa pidemmälle ja viimeisellä vedolla metallikaiteelle asti, mikä on ollut jo jonkin aikaa tavoitteena. Stravaan luomani mittapätkä on ollut oman mielenkiinnon kohteena jo hetken aikaa. Asetin tavoitteeksi juosta pikkasen kovempaa kuin nykyinen ennätykseni 57s. Viimeinen veto kulki 55s pätkän eli paransin hieman omaa ennätystäni. Srava oli tilastoinut myös kaveri Jaakko Niemisen suorituksen, jossa hän jatkoi vielä mäen päälle. Aika 51s on joka tapauksessa rekordi eli nopein juostu aika Savelan lyhyemmässä mäessa, kun mäen päälle on tehty muutoksia keskussairaalan laajennuksen yhteydessä.

Pääsiäinen tulla jolkotteli loppuviikosta ja arkityöläiselle se tiesi kahta ylimääräistä vapaapäivää töistä. Perjantaina pidin perusrytmiä yllä ja juoksin kaksi kevyttä lenkkiä. Juoksu ei kulkenyt erityisen herkästi ja lonkankoukistajat tuntuivat jumisilta. Lauantaina lähdin juoksemaan reipasta ajatuksella, että juoksen sen mikä tuntuu rennolta. Sellainen 4min/km tuntui aika sopivalta ja vasta lopussa pikkasen parantelin vauhtia niin, että 18km yhteismatka kulki tasan 4.00 min keskivauhtia sykkeillä 147. Loppuverryttelynä imuroin kotona ja tein hieman keskivartalotreeniä. Kunto on ihan kohtalaisen hyvä ja toivotaan, että jalat pysyvät juoksukunnossa. Oikea akilles tuntuu jäykältä aamuisin ja toivon, että vaiva pysyy kurissa.

Sunnuntai|Yksin kotona

Ulkoilija: pidä silmällä räkäurheilijaa, joka tulee liian lähelle

Kävelijät pitävät kyllä etäisyyttä, mutta juoksijat ohittavat heidät läheltä.

Anna-Stina Nykänen

Julkaistu: 4.4. 2:00, Päivitetty 4.4. 7:01

Käärme on luikerrellut puutarhaan. Tähän asti käsitykseni ulkoilusta on ollut naiivin paratiisillinen. Ikään kuin ulkona ei olisi kielletyn hedelmän siementä, pientä tartunnan pisaraa.

Alussa julistin kuin Eino Leino: Tääll’ on toki tilaa kaikillen... Ja mitä maisemia. Mikä kansallisromanttinen käsitys.

Halusin julistaa ulkonaliikkumispuollon. Meren rannalla vedin keuhkot täyteen raitista ilmaa, katsoin horisonttiin, jossain siellä siintää tulevaisuus. Töölönlahden ympäri kävellessä ihmiset hymyilivät.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA) MAINOS PÄÄTTYY

Ihmisiä oli vaikea tunnistaa nykyajan tuulipuvuissa. Kun telkkarissa näytettiin Kaivopuistossa päivää paistattelevia ihmisiä, tajusin, että yksi oli sama, jonka olin nähnyt aina liperit kaulassa ja puku päällä. Kiiltävässä toppatakissa hän näytti trendikkäältä ja nuorelta.

Ja miten voisi tunnistaa ihmisen, joka juoksee sukkapuku päällä, peililaseissa, tukka pystyssä, naama punaisena, ilme vääristyneenä ja suu ammollaan huohottaen

Juuri tuo vieras ihmislaji tuli lähelle. Hiki pirskoili, sylki roiskui, yskökset lensivät. ”Pffiiyyyff”, se niisti räät lennossa suoraan sieraimesta maahan.

Uusien uutisten mukaan koronavirus voi ehkä levitä myös ulkona, lennosta. Onko räkäurheilija käärme ulkoilijoiden paratiisissa?

Sen käärmeen kanssa on opittava elämään.

Soitin Henrik Dettmannille. Hän on Suomen koripallomaajoukkueen valmentaja. Dettmann oli juuri tullut suihkusta mutta palasi asiaan parissa minuutissa.

Kysyin, kuuluuko urheiluun aina se, että hiki lentää ja kuola valuu. Pitääkö aina tehdä niin täysillä, etteivät oman ruumiin rajat riitä?

”Se juuri on urheilua”, Dettmann vastasi.

Kun toisella olkapäällä kuiskii laiska apina ja toisella piiskaava apina, voittaja on se, joka kuuntelee piiskaajaa, hän sanoo.

Urheilussa ihminen venyttää omia fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksiaan ja löytää niin itsestään uusia ominaisuuksia, hän selittää.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA) MAINOS PÄÄTTYY

Ne, jotka urheilevat, nauttivat siitä, että pystyvät siirtämään omia rajojaan. Se tuottaa mielihyvää, hän sanoo.

Eihän se aina ulkopuolisesta nautinnolta näytä. Suorituksen hetkellä. Mutta Dettmannin mukaan suoritusta seuraakin superkompensaatio: Kovan treenin jälkeen olet ihan poikki. Mutta seuraavana päivänä kulkee vielä paremmin. Sitä on superkompensaatio.

”Tätä eivät ymmärrä ne, jotka eivät koskaan ole uskaltaneet vetää ruumista äärirajoille – tai joita ei ole siihen pakotettu tai narrattu.”

Dettmannin mielestä kehotus pysyä kotona on hyvä mahdollisuus tutustua omaan kehoon. Siis miten? Eron huomaa, hän selittää.

”Kun et tee mitään, huomaat, miten ahdistavaa ja surkeaa se on. Kuinka maailma on pieni ja ahdas ja kurja. Kun menet ulos, on aivan eri olotila. Olet elossa ja pääset kiinni hetkeen.”

Naama vääristyy ja kuola valuu, mutta mitä väliä. Tärkeintä on elää hetkessä.

Ihan sama asia on tärkeää, kun tuijottaa merelle.

Dettmannkin oli juuri lähdössä kävelylle. Hänellä oli rekrytointipalaveri ulkoilmassa. Mutta se on salaisuus.

Urheilu ja ulkoilu eivät ole vastakohtia. Voi tehdä kumpaakin.

Ulkoillessa voi kiertää toiset kaukaa. Voi mutkitella ja vetäytyä. Räkäjuoksussa ei voi tehdä niin. Älkää kysykö miksi.

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa Yksin kotona -kolumneja etätyönä kotonaan Töölössä. Hän liikkuu vilkkaasti verkossa, seurustelee somessa ja piipahtaa harkiten ulkona.