sunnuntai 23. syyskuuta 2018

SAUL SM 10km Rauma

Ma 15km Vaajakosken lenkki
Ti 4km+8xHarjun puru +10x100m +2km vr
Ke 6km juosten töihin, 10km+5x100m +hieronta
To 4km+koord+10x100m+5km =14km
Pe 6km juosten töihin, 9km+5x100m
La 4km vr. +SAUL 10km: 34.22 M40 sija.1 + 4km vr
Su 75km pyöräilyä yhdellä kahvitauolla
___________
100km juoksua +75km pyöräilyä


Viikko Finlandian Valon kympistä oli edessä jälleen uusi startti. Hieman jouduin tinkimään periaatteistani, sillä en aikonut juosta kisaa samana päivänä kun matkustusta on neljä tuntia. Mielelläni olisin mennyt jo edellispäivänä, mutta silloin olisi pitänyt matkustella yksin ja kyllä yksi hotelliyökin maksaa. Arvelin kuitenkin olevani sen verran hyvässä kunnossa, että pärjään hieman huonommallakin juoksulla.

Valon kympin jälkeen pyöräilin sunnuntaina ja maanantaina ulkoilin mukavat 15km tuttua Vaajakosken lenkkiä. Tapasin Petri Laurosen kirjaston edellä ja jäin juttelemaan. Unohdin kellon päälle ja lenkin keskivauhti kärsi siitä. No onneksi kunto ei tiedä asiaa.

Tiistaina juoksimme Valtterin kanssa hyvän treenin Harjun purua (maili) kiertäen. Verryttelyä Harjulle tuli 4km, missä 8 kierrosta reipasta aikoihin 6.32, 6.33, 6.33, 6.32, 6.25, 6.26, 6.09 ja 6.04. Suurin osa oli mukavaa jutustelua ja loppuvaiheessa juttu hieman hiljeni. Valtteri tuli todella hyvin mukana ja kertoo kestävyyden tarttumisesta nuoreen juoksijan alkuun. Päälle rullailimme 10x100m ja loppuverkka. Syksyn maastoulkoilut on siis aloitettu ja jatkossa treenit tehdään siis Harjun maisemissa.

Keskiviikkona tein kaksi kevyttä lenkkiä ja kävin hieronnassa. Jalat eivät olleet juurikaan tukossa, mikä oli hyvä asia se. Akilleskin on viime aikoina ollut oireeton. Olen miettinyt, että juoksukenkien ns. droppi eli kantaosan ja päkiäosan erolla on iso merkitys asiassa. 12 mm se on kengissä, jotka sopivat minulle ja 6-8 mm on liian vähän. Olenkin joihinkin kenkiin laittanut geelikorokkeet ja ajattelin niillä vielä juoksevani. Muuten ne lojuisivat käyttämättöminä.

Joukkue: Timo Saari, minä ja Matti Alonen
Torstaina pyörähdin Harjulla Anteron treeneissä, mutta en tehnyt porrasjuoksua vaan ainoastaan perinteiset koordinaatiot sekä rullaukset. Panostus oli siis päällä viikonlopun vetskukymppiin. Jalat tuntuivatkin hyviltä loppuviikosta ja perjantain pari kevyttä lenkkiä tekivät vain hyvää.

Lauantai aamulla oli aikainen klo 5.30 herätys. Hanne oli onneksi menossa aamuvuoroon ja herätys oli samaan aikaan. Klo 6.45 starttasi pikkubussi Hippoksen pihalta. Kyydissä oli melkoinen määrä aikuisurheilijoita. Olen ajatusten tasolla tehnyt työtä sen suhteen, että tuossa porukassa on tulevaisuuteni ja sarjoja riittää eri ikäkausille. Yleisen sarjan jättäminen ei ole edessä vielä hetkeen, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Ensimmäisen kerran kun jätän Kalevan kisat väliin saattaa edessä olla lopullinen siirto vetskusarjoihin.

Ajoaika Jyväskylästä Raumalle oli nelisen tuntia. Pidimme yhden kahvi- ja vessatauon ja saavuimme kisapaikalle n.1,5h ennen starttia. Uskoin sen riittävän ja koitin jaloitella parhaani mukaan. Numerolappu paitaan kiinni ja verryttelemään. Jalat tuntuivat periaatteessa ihan hyviltä, mutta lähdön tapahduttua huomasin melko pian takareisien olevan poissa pelistä. Ensimmäinen kilometri tuli maltilla 3.20. Seuraava oli jo 3.28, mutta osuus oli mäkeen. Seuraavat tonnit olivat 3.24 ja 3.25. Käätöpaikalle saavuttaessa Jaakko Kero (M45) ja Juha Järvelä (M35) saavuttivat minut. Ajattelin hetken peesailevani heitä, mutta juoksu muuttui todella vaikeaksi. Tonnit 3.33 ja 3.36. Yritin ehkä liikaakin väkisin runtata menemään. Poikien selät loittonivat. Seuraavat kilometri oli vielä 3.27 ennen alamäkien alkamista 3.19 ja 3.22.

Jukka Rahkonen, minä ja Hannu-Pekka Tikkanen
Kokonaiskilpailun käsistä karkaaminen ja aika 34.22 ei paljoa mieltä ylentänyt, mutta oman M40 sarjan voitto sekä vielä voitto joukkuekisan sarjassa M35 helpottivat hieman tuskaa. Pääasia koko kisassa oli kuitenkin JKU:lle juokseminen ja seurahenki. Siinä onnistuimme hyvin, sillä mitaleja oli kotiintuomisena roppakaupalla. Kilpailijoita Raumalla oli ihan kivasti siinä 150 paikkeilla. Kysyntää kympin matkalle siis on ja nykyään viivalle uskaltautuvat muutkin kuin ns. huiput. Edelleen esimerkiksi miesten kolmikymppisten sarjassa oli vain yksi osallistuja.

Lyhyen loppuverryttelyn ja palkintojenjaon jälkeen oli jälleen pitkä istuminen edessä. Palkinnot olisi voitu jakaa tuntia aikaisemmin ja ABC:llä olisi voinut olla vähemmän ruuhkaa, joten paluu Jyväskylään puoli kahdeksan maissa meni melko myöhäiseksi. Niin tai näin mukava reissu ja syksyä on vielä jäljellä. Mieltä lämmitti samana päivänä juostu SM-maraton, missä on joskus tullut itsekin juostua. Seurakaveri Jaakko TYKITTI todella mainiosti voittoon kovalla ajalla 2.21,59. Mieltä lämmitti vielä se, että oma ennätykseni (2.21,34) on vielä hitusen parempi. Katsotaan josko sitä taas ensi vuonna olisi viivalla maratonilla.





M40 10000m
1)   Miika Takala                     Jyväskylän Kenttäurheilijat                 34,22          
2)   Jukka Rahkonen                   Polvijärven Urheilijat                       34,54          
3)   Harri-Pekka Tikkanen             Kiuruveden Urheilijat                    35,06          
4)   Jussi Ristimäki                  Finnish Marathon Runners                  36,29          
5)   Ilkka Varis                      Rauman Urheilijat                                  36,31          
6)   Jaani Merenlehto                 Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat     37,15          
7)   Aarne Hakanen                    Rauman Urheilijat                         39,16          
8)   Timo Saari                       Jyväskylän Kenttäurheilijat               39,56          
9)   Juha-Matti Hautaniemi            Porin Tarmo                               43,10          
10)  Karri Lattu                      Eurajoen Veikot                                 44,21          
11)  Juha Tuominen                    Lapin Salama                              53,09


M35 Joukkuekilpailu
1.Jyväskylän Kenttäurheilijat1:52:08
Miika Takala0:34:22
Matti Alonen0:37:50
Timo Saari0:39:56
2.Hämeenlinnan Tarmo1:59:14
Miika Marttinen0:41:04
Kari Virtanen0:39:50
Tapani Raatikainen0:38:20

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Valon kymppi Finlandia Marathon 2018

Ma 14km maastolenkki +hieronta
Ti 5km vr+ koord+5x100m+ 3x600m/2min pal (1.48,48,47) +5x100m+ aitakävelyä +2km vr
Ke 6km juosten töihin, 12km töistä kotiin
To 5km vr+koord+5x100m ->kotiin (pohkeessa tuntuu) +4km vr
Pe 6km juosten töihin, 14km töistä kotiin (sis 5x100m) ->Parkanoon
La 98km pyörälenkki (avg 123 27,9km/h) (Parkano-Ikaalinen-Jämijärvi-Parkano)
Su 8km kevyt lenkki
________________
yht. 86km juoksua +98km juoksua

Ma 6km juosten töihin, 12km +5x100m töistä kotiin
Ti 5km vr+koord+5x100m+2x2000m/2min pal (6.38,41)+5x100m+4km vr
Ke 14km maastossa +5x100m +Timon hieronta
To 9km+5x100m+venyttely
Pe 3km vr +Valon kymppi: 32.21 sija: 2 +3km vr
La 10km kevyt lenkki +lepoa
Su 75km pyörälenkki
_____________
yht. 85km juoksua 75km pyöräilyä

Kolmen viikon hölkkäkisaputki (Lumpero, Konttihölkkä ja Syysmaastot) päättyi vapaaviikonloppuun. Tein pohjejumppaa tiistaina ratavetojen päälle Harjulla ja seuraavana aamuna vasen pohje oli kipeänä. Tuli siis ehkä liikaakin innostuttua ja jatkossa pitää olla varovaisempi. Pohkeita pitäisi kuitenkin vahvistaa ja sitä akillesjumppaakin tehdä. Hieman vaikeaa on löytää sopivaa rytmitystä asialle. Sama juttu on voimaharjoittelun kanssa. Olen tulevana talvena ajatellut taas käyväni salilla voimailemassa. Viime vuonna käynnit jäi väliin, mutta toissa talvena väänsin enemmänkin rautaa.

Torstaina siis hölkkäilin Harjulle, mutta jätin vedot juoksematta kun pohje ei tuntunut avausvetojen aikaan hyvältä. Hölkkäilin kotiin ja olin tyytyväinen, että sain edes jotain tehtyä. Perjantaina ajelin illaksi vanhempien luo Parkanoon, missä pyöräilin lauantaina pitkän siivun. Olen jo pitkään haaveillut kiertäväni pyörällä Ikaalisten ja Jämijärven kautta takaisin Parkanoon. Heti aluksi lähdin Yliskylän suuntaan, missä asvalttitie muuttui hetkeksi hiekkatieksi. Pääsin melko pian isommalle tielle ja Jämijärvelle pääsin hyvissä voimissa. Kahvitauon jälkeen pistelin menemään lyhintä reittiä Parkanoon. Hieman pidempi vaihtoehto olisi ajella Niinisaloon ja sieltä Parkanoon. Ehkä joku toinen kerta. Sain reissusta tehtyä mielestäni onnistuneen videon:



Takaisin Jyväskylään palattuani edessä oli normaali työviikko ennen Valon kymppiä, joka siis järjestetään Finlandia marathonin yhteydessä. Olotila oli melkoisen epävarma huomioiden viime aikojen treenit. Hölkkäkisat ovat vielä kulkeneet vauhdilla, mutta treeneissä ei kovasta juoksusta ole tahtonut tulla mitää. Suurimpana syynä on kova mondo ja tuntemukset akilleksissa juoksun aikana. Jalat ovat ehkä siitä syystä menneet tukkoon ja niitä on hierottu ahkerasti. Viimeisimmän kerran Timo käsitteli niitä keskiviikkona sen jälkeen kun tiistain kaksitonniset olivat olleet todella tukkoisen tuntuisia. Torstaina ja perjantaina en tehnyt juuri mitään ja toivoin vain palautuvani kisakuntoon. Yritin venytellä ja tunnustella jalkojen tilaa. Hyvältä ei vaikuttanut, mutta onneksi ihmeitä tapahtuu edelleen.

Perjantaina päättyi työviikko ja menin kotona hetkeksi sänkyyn nukkumaan ja voimia keräilemään. Kuuden jälkeen ajelimme Hannen kanssa kisapaikalle ja yritin kerätä kisafiilistä. Tiesin etukäteen Antti Ihamäen mukaan tulosta, mutta että vielä Kevin Sandell ja Jiri Karjalainen.. Sain kuulla Antin ja Jirin olevan vielä armeijassa ja arvelin olevani aavistuksen verran niskan päällä. Lähdön jälkeen otin ohjat käsiini ja pystyin säätelemään vauhtia kärjessä. Pojat tulivat välillä kummallekin sivulle ja ensimmäisen kierroksen päättyessä Kevin spurttasi kevyesti. Kuittasin saman tien ohi ja ensimmäinen kierros kaikilla neljällä meistä oli 16.02.

Miika, Antti ja Jiri
Jalloissa tuntui yllättäen todella hyvältä ja kotiyleisön edessä Jyväskylässä olen aina syttynyt. Tiesin olevani vahvoilla matkan edetessä. Toisen kierroksen alkaessa kiristin ehkä hieman vauhtia ja ainoastaan taaempana ollut Antti pysyi matkassa ja yllättäen meni ohi seitsemännen kilometrin aikana. Isku oli sen verran kova, että en pysynyt vauhdissa. Elättelin vielä toiveita Antin hyytymisestä, mutta selkä loittoni lisää. Parilla viimeisellä kilometrillä oli ahdasta, kun piti ohittaa kierroksella jääneitä. Loppu tuli melko tasaista vauhtia ilman loppuvetoa ja maalissa olin 13 sekunttia Anttia perässä. Aikani 32.21 oli itse asiassa todella hyvä ja melkein kauden parasta. Kilometriaikani olivat 3.09, 3.12, 3.20, 3.13, 3.13, 3.09, 3.13, 3.20, 3.18 ja 3.09 matkan näyttäessä 9.97km keskivauhdin ollessa 3.15 min/km.

Sain kisassa todella hyvin kropasta irti. Lihakset meni nopeasti kipeiksi ja seuraavana päivänä lauantaina juoksin vain kevyen kympin. Varsinaisen pitkän lenkin tein sunnuntaina pyöräilemällä ja keli muuttui aurinkoiseksi sateisten perjantain ja lauantain jälkeen. Keli olisi ollut juoksijoillekin parempi, mutta minkäs mahdat sääolosuhteille. Kohti seuraavia haasteita


M 10 km
1 Antti Ihamäki Alajärven Ankkurit 32:09
2 Miika Takala Jyväskylän Kenttäurheilijat 32:21
3 Kevin Sandell IK Falken 33:00
4 Antti Hyttinen Vaajakosken Kuohu 33:42
5 Harri Parkkonen Rauhalahti Road Runners 34:55
6 Janne Jokinen Vaajakosken Kuohu 35:07
7 Pauli Leinonen Suunta Jyväskylä 35:29
8 Mika Kantele Hartolan Voima 35:40
9 Timo Lehtola Rauhalahti Road Runners 35:55
10 Kai Reiman Ilmask 36:03

lauantai 15. syyskuuta 2018

Keuruun syyshölkkä

Ma 6km juosten töihin, 2,5km juosten parturiin+ 10km maastolenkki +5x100m
Ti 5km+koord +5x100m +3x2000m/2min pal (6.41, 47, 42)+2km vr +aitakävelyä +hypyt
Ke 6km juosten töihin, 11km juosten kotiin
To 5km+koord+5x100m +12x200m/200m pal (33-31) +2km vr +aitakävelyä+hypyt
Pe 6km juosten töihin, 12km juosten kotiin
La 4km kisaverr. +Keuruun Syyshölkkä 8,1km: 27.11 sija:1 (avg 170 ka 3.29/km)+ 4km  loppuverr
Su 106km pyörälenkki (Jkl-Uurainen-Äänekoski-Laukaa-Jkl)
_________
yht. 100km juoksua +106m pyöräilyä

Konttihölkän jälkeen jatkui loppukesän hölkkä tournee. Maanantaina piti saada hiukset kuntoon ja juoksin Riitalle parturoitavaksi töiden jälkeen. Tiistaina juoksin huonolla kululla muutaman kaksitonnisen radalla. Akillekset eivät tykkää mondolla juoksusta ja treenailu radalla ei ole ollut hauskaa vähään aikaan. Nytkin juoksin loppuvedosta viimeisen kierroksen suorat nurmella niin rasitus akilleksissa väheni. Useammankin vedon olisi saanut juosta, mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan vetoja. Tekee päänupillekin hyvää.

Tiistaina oli yllättäen kohtalaisen hyvä kulku ja kaksisatasissa ei jalkoihin tuntunut ollenkaan. En revitellyt vetoja täysillä vaan pyrin saamaan kaikki vedot juostua. Lauantaille olin suunnitellut taas uutta hölkkää. Heti perjantaille olisi ollut tarjolla Jaakon kanssa kisaa Sakun hölkässä Pylkönmäellä. Kisa olisi ollut työviikon päätteeksi. Hanne oli kuitenkin iltavuorossa viikonloppuna ja keksin itselleni tekemistä. Yksi niistä oli kisareissu Keuruulle ja toinen pitkä pyörälenkki lauantaille.

Keuruun syyshölkkä liikuntakeskuksen =hiihtokeskuksen alueella oli ihan mielenkiintoinen. Kisa oli maastojuoksua, osin maantiellä juoksua ja välillä poluillakin kirmailua. Mäkiä reitin varrella oli ihan kiitetävästi, mutta reitti oli ns. monipuolinen. Akilleksetkaan eivät yhtään tykänneet pahaa ja sain luukuttaa sen mitä jaloista irtosi. Tuloksena voitto ja 8kg pesujauhetta kotiin vietäväksi. Verryttelyissa seurana oli Aleksi ja esimerkiksi järjestäjien Veikko Ahonen mukava heppu.

Sunnuntaille Jari sai houkuteltua melko pitkälle pyörälenkille. Yli sadan kilometrin urakka hieman hirvitti etukäteen. Vauhti oli kuitenkin sopivaa (keskivauhti 25.5) ja yksi kahvitauko Hirvaskankaan abc:llä ei nostanut rasitusta liian suureksi. Nelituntinen sujui kauniissa aurinkoisessa säässä jutellen. Pyörä toimi hyvin ja maisemat vaihtuivat. Erityisesti pidin Kuusaan kanavan seudusta. Asvaltti oli uutta välillä Uurainen-Hirvaskangas sekä Hirvaskankaalta Laukaaseen johtava tie. Treenit jatkuivat seuraavalla viikolla, mistä uusi blogipäivitys tulossa melko pian.


Miehet 8.1 km V 

Sija Nimi                     Seura                      Loppuaika          Ero

  1. Miika Takala             JKU                          27.10,0
  2. Aleksi Niemelä           JKU                          28.23,0       1.13,0
  3. Onni Mäkelä              KeuKis hiihto                29.49,0       2.39,0
  4. Mikko Harju              Jämsänkosken Ilves           29.53,0       2.43,0
  5. Aleksi Sillanpää         Rajamäen Kehitys             32.24,0       5.14,0
  6. Kari Hirviniemi                                       45.07,0      17.57,0

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Viikot 32-34

Ma 13,5km juoksulenkki +hieronta
Ti LEPO
Ke 6km juosten töihin, 10km+3x100m
To LEPO
Pe 6km juosten töihin,  12km töistä kotiin +3x100m
La 75km pyörälenkki (ka 26.4km/h, avg 120)
Su 21km pitkis juosten
___________
yht. 64km juosten +75km pyöräillen

Ma 6km juosten töihin, töistä kotiin 11km+3x100m
Ti 7km+koord+5x100m +6x1000m/3min pal (3.12,12, 12,14,17,16)  (max syke 170) +aitakävelyä +5km vr =21km
Ke 10km Leppälahdessa +koord
To 4km+koord+5x100m +10x200m/3min pal (32-31s) +3km vr
Pe 6km juosten töihin, 12,5km töistä kotiin
La 10km+3x100m Leppälahdessa
Su 4km vr +Lumpero Hölkkä Saarijärvi 13,2km: 35,36, voitto! (98m korkeuseroa, 3.30min/km keskivauhti)+3km vr
___________
yht. 115km

Ma 17,5km puolipitkis
Ti 6km juosten töihin, 10km+4x100m +hieronta
Ke LEPO
To 4km+4 kierrosta Harjua (3.43/44/51/45 per km)+10x100m +koord+4km vr
Pe 6km juosten töihin, 10km+uinti+1km
La 4km vr +Konttihölkkä Konttimäki 9km: 31.32,09, voitto! (135m korkeuseroa, keskivauhti 3.30, 165/174) + 3km vr
Su 72km pyörälenkki
____________
yht. 84km juoksua +72km pyöräilyä

Edellisen blogipäivityksen aikaan aloin hoitamaan akillesvaivaa pois päiväjärjestyksestä. Maanantaina juoksin kevyen lenkin ennen hierontaa. Timo käsitteli akillestakin, joka ei ottanut nokkiinsa yhtään. Tiistaina osasin levätä ja siihen saumaan se oli varmaan ihan hyvä ratkaisu. Keskiviikkona harrastin kevyttä työmatkaliikuntaa ja torstaina jälleen lepäsin poikien hikoillessa treeneissä. Soittelin Anterollekin ja hän oli sitä mieltä, että miehen on levättävä silloin kun on levättävä.

Loppuviikosta teki mieli jälleen treenata ja kaivoin varastosta esiin vanhan kilpapyörän. Puoleentoista vuoteen en ollutkaan pyörälenkkiä tehnyt ja viime syksyn aiottu lenkki tyssäsi kumin puhkeamiseen. Lauantaina oli kuitenkin oikein komea päivä ja pyöräilin Toivakan suuntaan hyvällä fiiliksellä. Tein reissusta videon, joka on tuossa alhaalla.



Sunnuntaina lähdin edellispäivän pyörälenkin jälkeen Aleksin ja Jonathanin kanssa pitkälle lenkille. En ole kovin pitkää lenkkiä vielä juosten tehnyt vaan tyytynyt noin 21km lenkkiin. Saman mittainen oli myös tällä kertaa, mutta pysäytin kellon tapaamispaikassa satamassa ja muistin käynnistää sen vasta 6km myöhemmin. Tuossa kuitenkin video siitäkin ulkoilusta.



Toiselle viikolla aikomuksena oli palailla pikku hiljaa normaaliin juoksurytmiin. Tiistaina juoksin tonneja radalla, jotka kulkivat aika hitaasti. Pääasia kuitenkin oli, että akillekset kestivät eivätkä ottaneet nokkiinsa. Lopun verryttely kotiin oli tosin jo hiukan liikaa ja 21km äkkiseltään oli treenimääränä hiukan liikaa. Etukäteen olin päättänyt ottavani mukaan actionkameran ja päätin tehdä ensimmäisen videon Harjun treeneistä. Sain kuvattua melko hyvää materiaalia ja siitä video tuossa alhaalla.



Tonnien jälkeen teki hyvää juosta seuraavana päivänä kevyt lenkki Leppälahden maastoissa. Siellä pehmeä alusta tekee hyvää jalkalihaksille ja myös akillekset tykkäävät. Juoksu tuntui kohtalaisen hyvältä ja päälle tehdyt polvennostojuoksut ja koordinaatiot aktivoivat keskivartalon lihaksia. Juoksuun löytyi kuin löytyikin jonkinasteista rentoutta ja seuraavana päivänä radalla kaksisataset kulkivat yllättävän hyvin. En aivan kaikkea laittanut peliin, mutta sellaiset 32 sekunttiset kulkivat melko rennosti. Vahingosta viisastuneena en verrytellyt kotiin saakka, vaan sain autokyytiä eikä jalatkaan olleet aivan puhki kuten tiistaina.

Loppuviikkoa kohti ajatukset alkoivat olla sunnuntain Lumpero hölkässä. Se tietäisi pitkän lenkin väliin jättämistä, mutta toisaalta yksi ylimääräinen välipäivä oli tiedossa. Perjantaina juoksin keskiviikon tapaan lenkin Leppälahden maastoissa, mistä tein oheisen videon.



Sunnuntaina ajelimme Hannen kanssa Saarijärvelle hyvällä fiiliksellä. Edessä olisi yli kymppi ennestään tuntemattomassa maastossa. Tiesin toki urheilukentän, mistä lähtö tapahtuisi, mutta muusta ei ollut tietoa. Paikan päällä osallistujia oli vähälaisesti, mutta se ei meininkiä haitannut. Selvisi, että reitti kulkee keskustan läpi Pikkulumperon järveä kiertäen takaisin lähtöpaikkaan. Reitistä vajaa puolet oli hiekkaa, mutta reitti melko mäkinen. Jalat joutuivat äkkiseltään aika koville, mutta kestivät. Taisin juosta reittiennätyksenkin ja palkintona kotiin tuliaisena oli mm. Matin ja Tepon ceedee.

Miesten yleinen sarja, 13,1 km: 1) Miika Takala, Jyväskylän Kenttäurheilijat 45.36  2) Tuomas Lunttila, Saarijärven Pullistus 46.56  3) Harri Lamminsivu, Vaajakosken Kuohu 53.23  4) Tommi Nieminen, Kuikan Kisailijat 58.17  5) Juha-Pekka Kuusela, Saarijärvi 1.02.55  6) Petri Moilanen, Ähtäri 1.04.40  7) Pauli Sekki, Rakennustekniikka Oy 1.08.41
Naisten yleinen sarja, 13,1 km:  1) Tarja Mäenpää, Saarijärvi 1.07.49  2) Hanna Takala, Vaajakosken Kuohu 1.08.24  3) Anna-Maija Jokiautio, Keurusselän Maratoonarit 1.11.17
M50, 13,1 km: 1) Tuomo Ahonen, Keuruu 58.15  2) Jouko Moilanen, Vaajakosken Kuohu 1.01.15  3) Arto Hautakangas, Keurusselän Maratoonarit 1.05.43  4) Timo Peltola, Saarijärvi 1.07.58
M60, 13,1 km: 1) Eero Keskinen, Jyväskylä 1.07.48  2) Jorma Tlvis, Saarijärvi 1.13.35
Hölkkäsarja, 13,1 km:  1) Piia Öhman, Saarijärvi 1.11.45  2) Helena Hautakangas, Keurusselän Maratoonarit 1.29.00
Kuntosarja, 4,4 km: 1) Markku Karhu, Suolahden Urho 22.18  2) Satu Honkonen, Karstulan Kiva 25.06  3) Jorma Vesimäki, Häjyt 37.11

Lumperon jälkeen oli työpäivä heti seuraavana päivänä. Jalat tuntuivat olevan ok kunnossa, mutta maanantaina tehty puolipitkä osoitti toista. Jalat olivat aivan älyttömän kipeät tiistaina kun hölkkäsin töihin. Pienessä kiireessä yritin etsiä hierontaa heti samalle päivälle ja sainkin illaksi ajan. Kotiin töistä juostessani jalkoja suorastaan vihloi ja ihme ettei vammaa iskenyt kympin lenkin aikana. Pyöräilin hieronnasta suoraan katsomaan Harjulle ratakymppia, mistä tein mielestäni onnistuneen videon.



Keskiviikkona oli jo työpäivä ja kymppi starttasi iltayhdeksältä. Pikkasen olisi kyllä tehnyt mieli olla viivalla ja yrittää 32min alitusta. Totesin kuitenkin jo heti Kalevan kisojen jälkeen, että ratakausi on siinä. Onneksi hölkkäkisoja voi aina juosta puolivakavasti ja ne antavat tyydytystä ihan riittävästi vanhalle juoksijalle. Harjulla Jaakko haastoikin jo seuraavaan haasteeseen, mikä olisi Konttihölkkä Saarijärven suunnalla Konttimäessä. Pitkään tunnustelin viikolla jalkoja, jotka eivät tuntuneet tokenevan millään. Keskiviikon lepopäivä sai aikaan todella tukkoisen olon ja torstain Harjun reippailussa juoksu ei kulkenut mihinkään. Akilleksia jomotti ja kroppa oli aivan pihalla. Pieni hikoilu kuitenkin normalisoi tilannetta ja perjantaina kulku oli parempi.

Lauantaina ajelin Jaakon porukoille Lannevedelle, mistä jatkoimme yhdessä matkaa Konttimäkeen. Alue on Keski-Suomen korkeinta seutua ja mäkiä riittää. Nousua yhden kierroksen aikana oli 135m, mikä on aika paljon se. Jaakko tyytyi hölkkäilemään kanssani ja jatkoi vielä toisen kierroksen kokonaismatkan ollessa 16km. Jalat olivat vielä tukkoiset, mutta tottelivat käskyjä eikä paikat menneet ainakaan pahempaan kuntoon. Kisajärjestäjien tarjoama sauna kyläkoululla hyvine palkintoineen oli positiivinen yllätys. Kelikin sattui nappiin, niin mikäs siinä oli syödä makkaraa ja lättyjä kisan jälkeen.

Tänään sunnuntaina oli hyvä päivä pyöräillä. Jalat tuntuivat melko hyviltä Jari Lahden kanssa pyräillessäni akselilla Jkl-Laukaa-Tikkakosti-Jkl. Ensi viikolle on onneksi tiedossa keskiviikkona hieronta ja koitetaan kestää siihen asti. Viikonlopulle olisi jälleen tarjolla hölkkäkisaa ja katsotaan, mihin tulee kallistuttua. Välissä kuitenkin viisi päivää töissä.


MIEHET 9 km
1. Miika Takala, Jyväskylän kenttäurheilijat, 31.23.09
2. Tuomo Saloranta, Hippoksen maratonkerho, 37.48.47
3. Tuomo Ahonen, Keuruu, 38.50.34
4. Marko Mustonen, Koiviston kipinä, 42.18.28
5. Juha-Pekka Kuusela, lahjattomat harjottelee, 43.44.23

MIEHET 16 km
1. Jaakko Nieminen, Lannevesi, 56.13.29
2. Harri Lamminsivu, Vaajakosken Kuohu, 1.09.20.54
3. Hannu Mustamäki, 1.19.03.62
4. Kimmo Lähteinen, SaPu, 1.19.20.74
5. Arto Hautakangas, 1.25.57.04

NAISET 9 km
1. Katja Mustonen, Koiviston kipinä, 37.07.03
2. Tarja Mäenpää, Hoikan Leidit, 47.15.32
3. Anna-Maija Jokiautio, Keurusselän maratoonarit, 48.52.53
4. Tuuli Nieminen, Lannevesi, 52.29.67
5. Riikka Konttinen, 53.31.27

Äänekoski 3000m

Ma ilta  9km  sis 6x100m iltalenkki (avg 130 ka 4.54min/km) + kuntopiiri Ti ilta 8km sis 3x30s kovaa  Ke 4km vr +3x30s reipasta +Äänekoski...