perjantai 20. syyskuuta 2019

Ma 65km pyöräilyä pohjoistuulessa (avg 129, normalized power 187w ka 29,4km/h
Ti 1h uintia 25m altaassa (vuoroin rintaa ja vapaata)
Ke 14km vr +13km Leppälahti tempo aero kiekoilla: 21.40 (9.49/11.31) +12km vr +pari ´ruskoa´
To 54min sali (jalkakyykkyä ym)
Pe 90km tuulessa (p) ja viileydessä (6-10c) (avg 151, np 203 ka 30,3km/h)
La LEPO (kävelyä JKU:n SM-maratoonareita juottaen)
Sy 75km pyöräilyä Teron kanssa +ilta 20min Zwift testailua
_________
277km pyöräilyä

Syksy on jälleen viikon pidemmällä kuin edellisviikolla. Finlandia marathon jälkeisenä päivänä olo oli aika nuutunut. Kävin vasta iltapäivällä Lewellillä vähän puntteja kolistelemassa. Olisin mieluummin mennyt pyöräilemään, mutta sääennusteiden mukaisesti vettä satoi koko päivän.

Maanantaina olikin sitten jo pakko päästä pyörän selkään. Poikkeuksellisesti tuuli pohjoisesta ja menomatkalla Laukaaseen en hirveästi hoppuillut. Keli oli aika viileä ja päällä vain ohut tuulitakki. Ymmärsin, että kelien viiletessä myös pyöräilyvarustusta on syytä lisätä. Selvisin lenkiltä, mutta kotona piti jo juoda hieman lämmintä kaakaota.

Tiistaina sateli jälleen hieman vettä ja kastuina aamulla töihin pyöräillessä. Toisen kerran kastuin Aalto alvarin uima-altaass, jossa 50m mittainen allas oli jaettu kahteen osaa edellisviikon uintikilpailuiden vuoksi. Lähdin asenteella uimaan hitaimpien radalle. Vuoroin rintaa ja vuodoin vapaata. Uinti tuntui ihan hyvältä ja arvelin tunnin verran jaksavani. Loppuvaiheessa siirryin ja astetta nopeampien kuntouimareiden joukkoon. Kello mittasin matkan liian pitkäksi, mutta arvelisin reikut 2km uineeni.

Keskiviikkona posti toi pari viikkoa aiemmin tilaamani jarrupalat hiilikuitukiekkoihin. Vääntelin niitä aikani kiinni ja ehdin lenkille. Olin suunnitellut ajavani Leppälahden tempoajoreitin. Olotila oli ihan hyvä, joskin viileän ilman vuoksi piti laittaa trikoota ja pyöräilytakkia päälle. Pohjoistuuli jatkui ja menomatka taittui hyvään myötäiseen. Aika mielenkiintoisesti syke heitteli koko koko matkan. Lähdin liikkeelle ja syke kävi 170 paikkeilla. Saattaa olla, että mies ei ole enää hyvässä kunnossa ja tasaisen kovan rasituksen ylläpito ei onnistunut. Kilpailutilanteessa se onnistui viime kerralla paljon helpommin.

Menomatka kulki aerotankoihin nojaten ennätysaikaan (9.49). Käännöksen jälkeen vauhti alkoi hiipua vastatulleen puskiessa. Lisäksi en jaksanut polkea etutankoihin nojaten. Rytmiä ja sykettä piti hakea välillä pienemmälle vaihteelle vaihtamalla. Sykettä jaksoin nostaa loppua kohti, mutta jäin kauas tempoajo kisasta. Normalized power oli 246w (edelliskerralla 260w). Olin saanut kaverilta siis lainaan FFWD 9R etukiekon ja Zippin sub9 takakiekon, joilla toivoin vauhdin paranevan huomattavasti. Yllätykseksi näin ei käynytkään ja syitä taitaa olla useita, joista isoin oli ehkä kilpailutilanteen puuttuminen. Toinen oli syksyinen keli (+6c) ja kolmas se, että pyörää kuljettanut kaveri ei ilmeisesti ole enää kesän kovimmassa pyöräilykunnossa. Luulen, että juoksemattomuus ja normaalia vähäisempi treeni on kuntoa laskenut hieman. Juoksijan kohdalla juosten tehdyt harjoitukset auttavat myös pyöräilytuloksissa. Ilmeisesti tästä syystä Garminin mittaama FTP (functiona tresholp pace) eli anaerobinen kynnys on laskenut viime aikoina.

Torstaina meinasin pitää lepopäivän, mutta sain kuljetettua itseni salille kun kerta jäsenyyskin tuli hommattua. Tein jalkakyykkyä ja prässiä ensimmäistä kertaa totuttelujakson jälkeen. Pitkään en salilla ole vielä viihtynyt ja tuntu tuntuu edelleen liian pitkältä ajalta. Päivä palautteli sopivasti perjantain pyörälenkkiä varten. Olin suunnitellut polkevani viikon toisen kovemman treenin. Menomatka Toivakkaan sujui kivasti aika nopealla kadensilla. Keskustan läpi ajamisen jälkeen alkoi treenin kova osuus (Garminin oma segmentti 7,45km Toivakka-Huikko). Poljin sen, mitä kintuista irtosi ja jäin aerokiekoista huomatta 7 sekuntia kuukautta aiemmin vesisateesa pyöräilemästäni lenkistä. Lievä vastatuuli ehkä hidasti menoa. Syke käväisi 170 lukemassa ja Kangasniemen tietä en enää jaksanut polkea kovempaa. Hetken mielijohteesta päätin pysähtyä Laukaan hoviin munkkikahville. 20min tauon jälkeen pyörä jälleen kulki ja päätin, etten tule suorinta reittiä Jyväskylään. Kurvasin Vuonteelle johtavalle tielle ja saavuin 90km poljettuani kotitielle. Treeniä analysoidessa totesin keskisykkeen olleen aika korkea 151 treenin kesto huomioiden (melkein 3h).

Huomiselle on tiedossa mukava päivä, sillä käymme porukalla juottamassa JKU:n maratoonareita Aleksi Niemelää, Jonathan Kilpelää ja Jaakko Niemistä. He osallistuvat Espoon rantamaratonin yhteydessä juostavalle SM-maratonille. Kilpailu on poikkeuksellinen siinä mielessä, että hiekan osuus on 16km/42km asvaltin sijaan. Mestaruus toki aina ratkaisee, mutta mielestäni tulisi suosia hyviä ja nopeita reittejä niin mestaruuden lisäksi voittaja saisi hyvän ajan kuten Jaakko esimerkiksi Jyväskylässä juostessaan. Niin tai näin pitkä päivä tiedossa ja varmasti itseäkin alkaa tehdä mieli juosta kun näkee kavereiden kirmailevan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaksi viikkoa operaatiosta

Ma 1km kävely (25.13min/km) Ti 1,6km kävely Prisman ympäri (21,49min/km) Ke 1,8km kävely (19,58min/km) To 2km kävely (18,51min/km) Pe 1,...