Toinen paiva Nihon Aerobics centressa on koittanut. Ruhtinaallisen kymmenen tunnin younien jalkeen lahdimme Martenin kanssa aamulenkille. Lenkki tapahtui kahdeksalta, eli silloin kun Suomessa oli klo 2 aamuyosta. Ei ihme jos valilla vasyttaa ja kroppa ei ole taysin palautunut yhdessa vuorokaudessa. Aamulenkin juoksimme makisella asvaltilla ja poikkesimme golfkentalle. Ehka reilun kilsan ehdimme juosta, kun mies tuli skootterilla takaa ja kohteliaasti ensi kysyi puhuimmeko japania. Sen jalkeen han sanoi juoksemisen olevan vaarallista golfkentalla ja sanoimme palaavamme samaa reittia takaisin. Han kuitenkin ajoi perassa varmistaen, etta todella poistumme paikalta. Yllatyksemme han alkoi juttelemaan ja kysyi olemmeko Suomesta. Ilmeisesti se ei tarpeeksi selkeasti selassa lukenut. Sen jalkeen han kertoi olleensa haamatkalla Helsingissa ja nahneensa revontulia. Tai ainakin han kaivoi kannykastaan sellaisen kuvan samaan aikaan kuin paristeli skootterilla. Hetken paasta vastaan tuli golfauto, jonka naiskuski kysyi tarvitsemmeko kyytia. Muuten kylla, mutta olimme lenkilla ja halusimme ulkoilla.. Jatkoimme lenkkeilya pienta tieta pitkin ja kohta olimme riisipellolla. Sellaisella kuin Chuck Norrisin leffoissa on. Sen takana oli NIC eli paikallinen urheiluopisto, mutta valissa oli pieni joki. Sen yli meni pieni metallisilta, mutta puskia oli pahasti kasvanut siihen eteen, etta homma meni raivaamiseksi. Pari piikka sain puskista, mutta kaarmeita ei onneksi silma havainnut. Paasimme aamupalalle ja lenkkiin oli aikaa kulunut 50minuuttia. Paivalla oli tarkoitus lahtea turismia harrastamaan, mutta koska pimea tulee jo kelleo viisi olisi aika jaanyt vahiin. Illalla pitaa viela kevyt reipaskin juosta.

Taalla paikalla on kovia nimia meidan lisaksi: Stefano Baldini, Graig Mottram, Catherine Ndereba, Berliinin MM maran voittaja Kirui seka muutama muu. Ruuan syominen on ehka mielenkiintoisinta ollut toistaiseksi. Kisaruokalassa saa kokkailla japanilaista ruokaa ja toistaiseksi maha on toiminut hyvin..

Terveisia Japanista. Lennot menivat hyvin ja illalla tulee varmaan uni hyvin valvomisen jalkeen. Illalla oli kevyt tunnin lenkki golfkentalla. Kisa on siis maanantaina.

H-hetki lähenee. On se kumma, että vaikka olen about miljoona kertaa lähtenyt ja pakannut laukkuni tulee mahanpohjaan se sama jännä tunne laukkua pakatessa. Käytännössä olen elänyt kahdeksan vuotta matkalaukusta, sillä Tansaniassa kävin koulua kolme viikkoa ja olin viikon lomalla kotona 260km päässä. Jo melkein valmiiksi pakattu laukku siis odotti sängyn alla reissuun lähtöä. Välillä pääsin kotiin huilimaan ja välillä pääsi kouluun kavereiden luo. Ainut pysyvä asia oli muutos.

Onneksi toi Finnairin lakko loppui ja pienen säätämisen jälkeen palasimme jälleen Finnairin lentoasiakkaiksi ja lyhensimme mennen tullen lennosta ajallisesti useita tunteja. Nyt sitten voisinkin tehdä töitä Jyväskylässä jo keskiviikkona kun hetkeä aikaisemmin olin ehtinyt ne keikat perua.

Illalla yritin varailla lentoja Etiopian keikkaakin varten, mutta kone ei suostunut tekemään kauppoja. Asia jäänee hoidettavaksi Jari Lahden hartioille. Hinnat kun alkavat nousta mitä myöhemmin lentoja ostaa. Nyt niitä saisi asevelihintaan 700e. Siinä iltasella alkoi väsyttämäänn siihen malliin, että päätin pitää ihan lepopäivän. Aamulla kello seitsemän olin juossut kasin ja käynyt hierojalla puolen päivän aikoihin. Illan koomailu enteili pientä väsymystä ja kokemuksesta olen huomannut, että kannattaa lähteä reissuun hiukan palautuneena muuten kymmenen tunnin istuminen voi tuntua aika raskaalta. Seuraavaa päivitystä saa varmaan odotella jonkin aikaa, mutta yritän päästä koneen ääreen Nipponista. Ainakin Helsingin MM

-kisojen aikaan Suomi-Japani rinnakkaiselo onnistui. Nyt on SUL:kin julkaissut virallisesti joukkueen ja starttilistat löytyvät tuolta.

Kananugetteja ja nuudeleita. Siinä sinkkumiehen palautusateria. Sen sijaan, että olisin truutannut joukkoon ketsuppia keksin tällä kertaa lisätä pähkinöitä, tuota mainiota proteiinin lähdettä. Juoksulenkki kulki sen verran tukkoisesti illalla, mistä voi päätellä pienoisen väsymyksen. Alkulenkistä juoksin maastossa. Ajattelin, että jos kerta pyörätiet ovat sulia eikä metsässä näytä juurikaan lunta olevan, ovat myös pururadat juostavassa kunnossa. Eivät olleet, sillä lumi oli siihen malliin tamppautunut, että rohkeimmat olivat kokeilleet hiihtoakin. Juoksu meni lipsutteluksi ja nivusissa hiukan kiristelin. Siirryin asvaltille ja askel tökki hieman alkumatkasta. Ei kulkenut juoksu oikeastaan missään vaiheessa ja tyydyin ajallisesti 1.20 mittaiseen lenkkiin. Aamulla olin juossut 9km.

Finnairin lakko taitaa päättyä kreivin aikaan sopivasti ennen torstaita. Nipponin valloitus saattaa sittenkin onnistua. Jos pääsen kympin juoksemaan pitää koittaa kepittää mahdollisimman hyvä aika. Japskit ovat kuulemma kovia Suomi faneja. En tiedä mikä meissä suomalaisissa on kiinnostavaa, mutta otetaan siitäkin selvää. Toi kuva on veteraanihalleista 2005. Kuten kuvasta näkyy huumori on pois ainakin lähtöviivalla, jos nyt noin muuten veteraanit osaavat suhtautua kilpaurheiluun sopivan rennosti.

On tää urheileminen ja varsinkin juokseminen sitten mukavaa puuhaa. Olen aina ollut samaa mieltä, tai lähes aina. Se itsensä voittamisen tunne on aina samanlainen ja treenin jälkeen on hyvä fiilis vaikka sitten pitäisi hiukan jääpussia käyttääkin. Tänään juoksin maineikkaassa Hipposhallissa pitkästä aikaa tonninvetoja ja hiukanhan ne ennakkoon jänskätti. Vielä kun piti yksin kiskoa menemään ja palautusaikaa vetojen välillekin annettiin vaivainen minuutti. Ajattelin, että eihän siinä kerkeä sitä kuuluisaa kissaakaan sanomaan kun pitää jo lähteä uuteen vetoon. Valmentaja oli kuitenkin miettinyt vauhdit mulle sopiviksi ja reeni tuli vietyä läpi. Eka veto oli 3.07, seuraava 3.03, sitä seuraava 3.02 ja sitä seuraava 2.59. Kun toiseksi viimeinen kulki aikaan 2.58 lähti viimeinen liikkeelle. Neljännessä funtsin jo hiukan kuinka tässä käy, kun tuo hengityskin tekee töitä ja vallan hiki tulee. Radalla ei tällä kertaa onneksi junnuja juoksennellut ristiin rastiin eikä väistöliikkeisiin tarvinnut tuhlata energiaa. Viimeisen vedon lähdin hiukan reippaammin liikkeelle 2.55 vauhtia ja suunnitellusti viimeisen kierroksen aikan vielä hiukan kirrasin vauhtia. Maalissa aika näytti 2.49 ja meikä oli tehnyt hallikauden 2009 ennätykseni. En nimittäin alkuvuodesta halleissa kilpaillut. Sen verran juoksun kulusta, että kunto näyttäisi olevan ihan kohtalainen ja vauhtejakin jossain määrin nyt löytyy. Ei musta ikinä maileria enää saa, mutta jos nyt kympin juoksijaa kuitenkin. Jos tässä vielä pysyy terveenä ja Nipponin maahankin päästään voi ensi viikon maanantain viestiosuus kulkea ihan kohtalaisesti. Tänään muuten valitaan Suomen edustajat EM-maastoihin, mielenkiinnolla odotan valintojen tuloksia.

Jouni "the" Haataisen kanssa loppuvetoja tehdessäni 3x100m (10m kiihdytys+20m rullaus+20m runttaus sekä 3x100m vain runtaten) mieleeni tuli ne hyvät ajat, jolloin Hipposhallissa reenaili nylkkyjä oikein urakalla. Oli Pulkkasta, Bärreä, Leskistä ja kauan aikaa sitten vielä Keuruun kovat kaveri JKU:n omien nylkkyjen lisäksi. Nykyään ei enää ole niin vilkasta ja junnutkaan eivät osaa pelätä juoksijoita radalla! Päivän kuva taitaa olla vuoden 2004 pm-halleista. Silloin voitin kisan kun vedin alusta loppuun. Tarkoitus on myös tulevana hallikautena kilpailla ja hakea vauhtia maratonia varten. Siis ainakin näin olen suunnitellut.

Päivän projektit suoritettu. Koko päivä niihin menikin. Ruhtinaallisten 11 tunnin yöunien jälkeen pitkällelenkille lähti kerrankin palautunut mies. Lenkkiseuraksi kelpuutin Antti Leskisen, Juha Puttosen ja Jouni Haataisen. Tarpeeksi tasokasta seuraa siis oli tarjolla vaikka lenkin puolessa välissä vitsimielessä totesinkin, mistä löytää tarpeeksi kovia juoksijoita suomenmaahan. Huipulle pyrkivän pitää näköjään olla tarpeeksi kovapäinen, lahjakas ja hiukan omaperäinenkin. Tasapaksut persoonallisuudet eivät kärkikahinoissa mellasta. Yksilölajien edustajissa heitä on, mutta on myös hyvin vaihteleva skaala persoonallisuuksia. Samaan sunnuntailenkkiin he suurine egoineen kuitenkin mahtuvat. Ei nyt vaan, leikkiä laskin :)

Sunnuntaipäivän tavoite oli suorittaa yksi henkilöhaastattelu Juoksija-lehteen. Sen verran voin paljastaa, että kyseessä oli harmonikkataitelija. Aineiston kerättyäni eli haastattelun suoritettuani kirjoitin kämpillä jutun kasaan ja olen varsin tyytyväinen haastatteluuni. Tapasin mielenkiintoisen persoonan ja huomasin jälleen kuinka erilaisia mutta samalla samanlaisia ihmisiä maapallolle sopii. Jokainen leipoo oman kakkunsa ja pääasia on, että pyrkii elämässään eteenpäin.

Seurakaveri Henri Manninen pisteli Hakunilassa kovan maantiekympin ajan: 30.14. Aika on kauden kotimainen kärkiaika Suomessa! Finnairin huomenna alkava lakko asettaa kysymysmerkkejä torstain Japanin lennolle. Tarkkana pitää olla muutenkin jos aikoo terveenä pysyä. Joo kohta pääsee taas hiihtämään. Pakko oli vielä laittaa toi Mannisen ja Hambergin vahva etunoja. Taitavat pojat olla lähdössä melkoiselle sprinttimatkalle kun noin on alhainen on lähtöasento!

Tylsällekin kaverille voi yhden päivän aikana sattua kaikenlaista, mistä hän voi kirjoittaa. Eri asia on jaksaako niitä kukaan lukea. Omalla kohdalla päivittäin käy kuitenkin 200 sitkeää lukijaa tsiigaamassa kuulumiseni. En tiedä johtuuko ne siitä, että olen SM-mitalisti vai siittä että tarpeeksi omaperäinen kaveri. Jatkakaa kuitenin samaan malliin ja muistakaan napsutella noita mainoksiakin!

Lauantaipäivä kului töiden merkeissä. Yhteensä sain kulutettua yhteen puhelintulkkaukseen lähes kuusi tuntia. Viranomainen oli alustavasti varannut vain kolme tuntia, mutta asiaa tuntui riittävän. Välissä ehdin onneksi pitämään lounastauon ja sen jälkeen tulkkaus soljui jälleen sujuvasti. Kirjoitin jatkuvasti muistiin avainsanoja ja ehdin muutaman uuden sanan tarkistamaan sanakirjastakin. Vaitiolovelvollinen ja puolueeton tulkki ei voi kertoa sen tarkemmin tilanteista tai asiakkaista, mutta voin sanoa vaihtelevuutta riittävän. Tossa mun työnantajan nettisivut. Palkoista sen verran, että tuon verran ei todellakaan jää käteen tulkatusta tunnista, mutta paremmin silti kuin kuin kaupan kassalla jos istuisin. Haaveena on joskus päästä takaisin Afrikkaan töihin tulkiksi tai joksikin muuksi.

Päivän löytö oli älytä lähteä treenaamaan Hipposhallille (käykää kattomassa halliennätykset) sen sijaan että olisin lipsutellut ulkona. Ohjelmassa oli hieman reippaampaa ja päätin juosta 5km 5.20 vauhdilla. Mopo alkoi heti keuliminaan hiukan liikaa ja vauhdiksi tasaantui 3.15 viimeisen tonnin kulkiessa 3.10. Syke oli hiukan anakynnyksen yläpuolella eli 170. Päälle rykäsin vielä viisi kaksisatasta samalla palautuksella aikoihin 32sek. Hallilla oli JKU:n muitakin urheilijoita ja kipeäksi eilen JKU:n gaalatilaisuudessa ilmoitettu Osku Torro ylitti 220 korkeudessa olleen riman ihan tosta vaan. JKU:n puheenjohtaja Antti Mero oli myös paikalla hölkyttelemässä ja kehui askeltani freesiksi. Muuten hallilla oli melko hiljaista ottaen huomioon, että oli lauantai-ilta.

JKU:n palkintogaala vuosimallia 2009 ja muuta jorinaa

Jälleen on yksi väsyttävä päivä takana. Iltapäivän viimeisellä keikalla meinasi mennä hermot. Tiedossa oli oletettu helppo keikka koululla, minne oli kutsuttu lapsen vanhempia ja opettajia. Sellainen perinteinen lasten riitojen selvittelyhän se oli. Maahanmuuttajataustaista kieltä puhumatonta lasta kiusataan, joka pamauttaa takaisin päin näköä puolustukseksi. Suomen mittapuun mukaan kyseessä on silloin vakava rike, kaikenlaista henkistä rassaustaa ei sen sijaan pahaksi luokitella. Tulkki siinä sitten yrittää pysyä kärryillä ja tulkata intensiivistä keskustelua. Asiat poukkoilevat asiasta toiseen, toinen puhuu päälle, äiti kääntää swahilin kielen tulkkaukseni vielä lapsen omalle heimokielelle. Varsinainen soppa on syntynyt. Aivot käyvät kuumana, mutta tulkki pysyy tyynen rauhallisena ja puolueettomana. Puoli viisi perjantaipäivänä olin aivan finito. Ehtiä piti vielä lenkille ennen kello kuuden JKU:n palkintogaalaa. Nylkkäsin kevyen seiskan, huuhtelin kainalot ja lähdin maistelemaan herkullista kakkua yliopistolle. Sali oli täynnä enimmäkseen junnuja ja heidän vanhempiaan. Omalle kohdalle lankesi kaksi esiintymistä yleisön edessä. Ne olivat SM-mitalisti ja sisupalkinnon pokkaaminen. Häveliäisyyssyistä kättely jätettiin tällä kertaa väliin ja tervehdykseksi tarjottiin kengän kärkien yhteen kopauttamista. Aika persoonallista, mutta aitoa ihmisten kohtaamista. Tunnelma oli hyvä ja lämmin. Pieneksi ongelmaksi muodostui kahden saamani ruusun kohtalo. Yleensä olen antanut kukkaset valmentaja Anterolle ja käskenyt hänen viedä ne Pirjo vaimolleen. Tällä kertaa ei Antsa ollut paikalla ja ruusut päätyivät kämpilleni. Levon aloitin perjantaisaunalla. Huomennakin olisi työpäivä, sillä edessä on kolmen tunnin puhelintulkkaussetti. Ihan mielekästä ja rahakasta puuhaahan se on. Parasta siinä on se että työnteko onnistuu omilla kämpillä. Haastavinta ehkä se, että kaikki viestintä ja havainnointi perustuu kuuloaistin perusteella. Välillä korva on lytyssä kun asiakas puhuu hiljaa, välillä voi vaikka kaivaa nenää viranomaisen sitä tietämättä...

Torstaipäivä meni kivasti työtä tehden. Se kai onkin elämän tarkoitus. Tehdä töitä sen verran, että pääsee reenaamaan. Joku toinen voisi olla eri mieltä. Aurinko kuitenkin näyttäytyi puolelta päivin ja virkisti hieman. Silti oli koko päivän nuutunut olo ja odotin vain kämpille pääsyä sekä päiväunia ennen iltareeniä. Jossain vaiheessa päätin, että nyt pitää keksiä jotain positiivista ajateltavaa ja aloin miettimään ensi viikon Japanin matkaa. Sitä aikani pohdittuani monta positiivista ajatusta nousikin mieleeni. Ensimmäinen on se, että pääsee jossain käymään ja toinen se että ehkä se aurinkokin näyttäytyy ja piristää osaltaan. Japanin Ekidenistä sen verran, että juostava matka on maraton ja joukkueessa juoksee kolme miestä ja kolme naista. Reitin varrella on arvoitu olevan lähes miljoona kannustajaa, mikä kuulostaa hurjalta luvulta. You tubesta löysin videoita aikaisemmista kisoista ja tuossa yksi mallikappale. Kuten kuvasta näkyy kannustusta on ja helikopterikin pörrää yläpuolella. Jos joku ei tiedä, niin Japanilaiset ovat maratonhullua kansaa ja arvostavat kestävyysjuoksua korkealle. Australian joukkueen aloitusosuuden (5km) juoksee tänä vuonna Greg Motram eli vauhtia on tiedossa. Tuosta kisasta kirjoitan vielä lisää myöhemmin, mutta tuolta vielä kuvia edellisiltä vuosilta.

Päivän harjoitus oli hallissa 12x200m/ 200m hölkkäpalautuksella 32-31 sekuntiin. Vedot kulkivat hyvin ja rennosti. Päälle vielä aitakävelyä, polvennosto ja pakarajuoksua niin olotila oli sama kuin silloin joskus ennenvanhaan. Ehkä pitäisi useamminkin treenata hallissa. Kuva: Juha Hellsten.

Miten kävisi, jos jokaisen lenkin suorittamiseen pitäisi hakea yhtä paljon inspiraatiota taitelijan tavoin kuten tänään? Luultavasti hölkkäharrastus jäisi siihen paikkaan. Ei nimittäin ole helppoa tehdä jotain asiaa kahta kertaa päivässä jos ei siitä jollakin tasolla pidä. Urheilu on välillä senlaista, että välillä treenaaminen huvittaa välillä ei. Hiukan kun järkeä käyttää ja katsoo ulos selviää pienimuotoinen alakulo. On pimeää, liukasta ja kylmää. Siinä kolme syytä liikaa olla treenaamatta.

Aamulenkki ja päivän työt vielä sujuvat kivasti, mutta kämpille päästyö tekisi mieli vain nukkua. Iltalenkille lähtö ei ole sen helpompaa pienten kauneusunien jälkeenkään. Tänään seurakaveri Puttonen toimi pelastuksena kun nöyrtyi kysymään meikäläistä lenkille. Oli kuulemma mp3:sen patterit loppu. Onhan siinäkin Puttosella suorittamista, kun ensin pitää juosta 22km lenkki ja päälle mennä vielä punttisalille hauiskääntöjä tekemään. Näistä jälkimmäinen suoritus ei lue harjoitusohjelmassa. Ite olen jo aikaa sitten luovuttanut puntilla käynnit vahvemmille kavereille ja sen kyllä näkee. Pitää sitten eläkepäivillä kohentaa tuota 45kilon penkkiennätystä. Taitaa muuten Teivo Cup jäädä juoksematta. Kelit kun ovat surkeat ja rahaa palaisi ainakin se 50 euroa testikisareissuun.